Tämän blogin uusimmat kirjoitukset

Tapaus Cheonan, osa 4.

Antti Siika-aho — Sat, 24 Jul 2010 11:01:26 +0000

Ennen tämän artikkelin lukemista kannattaa tutustua sarjan aiempiin osiin, joissa esitelläään Cheonain tapausta yksityiskohtaisemmin:

http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/21/tapaus-cheonan/

http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/23/tapaus-cheonan-osa-2/

http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/27/tapaus-cheonan-osa-3/

Tilanne Korean niemimaalla on pysynyt erityisen kireänä aina toukokuun lopusta asti, jolloin Lee Myung Bakin hallinto Etelä-Koreassa julisti Pohjois-Korean syylliseksi maaliskuussa Keltaisellamerellä sattuneen sotakorvetti Cheonanin uppoamiseen.

Pohjois-Korea on alusta lähtien kiistänyt osallisuutensa laivan uppoamiseen ja vaati välittömästi toukokuussa eteläistä naapuriaan päästämään Kansallisen puolustuskomission tutustumaan ”todisteisiin”. Tähän ei kuitenkaan Etelä-Korea suostunut. Samoin Etelä-Korea kieltäytyi Pohjois-Korean ehdotukseen järjestää sotilaalliset neuvottelut Koreoiden aseleposopimuskomission valvonnassa.

Ruotsi ei tuominnut Pohjois-Koreaa

Lee Myung Bakin hallinto perusti syytöksensä Pohjois-Korean osallisuudesta palkkaamansa ”kansainvälisen tutkimuskomission” tutkimustuloksiin. Tutkimuskomission jäsenethän muodostivat asiantuntijat Etelä-Korean lisäksi USA:n, Australian, Iso-Britannian ja yllättävää kyllä- Ruotsin sotateknisistä instituutioista. Nämä maat, joista neljä osallistui Korean sotaan katsoivat siis Pohjois-Korean syylliseksi. Tätä tutkimustulosta Etelä-Korea on käyttänyt ikäänkuin syytöstensä arvovaltaisena vahvistajana ja siihen on esimerkiksi medioissa vedottu kun on heitelty syytöksiä Pohjois-Koreaa kohtaan.

Hiljattain kävi kuitenkin ilmi, ettei tämän kansainvälisen tutkimuskomission työ ja tulokset olleetkaan niin selviä. Etelä-Korea on salannut komission yli 400-sivuisen tutkimusselvityksen ja julkisti vain viisisivuisen kannanoton (statement), jossa pohjoinen katsotaan syylliseksi tapahtuneeseen. Tätä viisisivuista raporttia ei Ruotsi suostunut allekirjoittamaan. Kysymyksiä herättää, mitä ristiriitaista itse salaisessa raportissa ja tässä viisisivuisessa kannanotossa on, jos sitä eivät kaikki komission osapuolet voi allekirjoittaa? Selvää ainakin on, että Etelä-Korea valvoi tarkasti komission työtä ja päätti etukäteen kohteet, joihin se (komissio) sai tutustua. Tämän komission työn nosti ensimmäisenä esille japanilaisessa Japan Focus-lehdessä arvostettu kansainvälinen ulkopolitiikan analyytikko John McClynn: http://www.japanfocus.org/-John-McGlynn/3372

Kiinalta ja Venäjältä ei tukea herunut

Toukokuun lopulla Lee Myung Bakin hallinto ryhtyi samoin maanittelemaan Kiinaa ja Venäjää tavoitteidensa taakse. Lee kutsui kylään Kiinan pääministerin Wen Jiabaon, jota kestitettiin ja liehakoitiin Soulissa kuin muinaisia keisareita ikään. Kiina ei kuitenkaan lämmennyt Leen yrityksille, vaan peräänkuulutti laajemman kansainvälisen tutkimuskomission perustamista ja kehoitti koreoita pidättymään sotilaallisista uhkailuista.

Samoin Venäjä kieltäytyi sokeasti tuomitsemasta Pohjois-Koreaa. Sen sijaan se päätti tehdä itse tutkimuksia, joidenka tuloksena kesäkuun puolessa välissä Venäjä ilmoitti, ettei se voi suoralta kädeltä osoittaa pohjoista syylliseksi.

YK nihkeänä

Etelä-Korea lähti viemään Cheonanin uppoamistapausta myös YK:n turvallisuusneuvostoon, jolta se odotti uusia sanktioita ja laajempia kansainvälisiä toimia Pohjois-Koreaa vastaan. Lopulta asia kuitenkin päättyi ojasta allikkoon, sillä turvallisuusneuvosto ei voinut esitettyjen todisteiden valossa hyvällä tahdollakaan osoittaa Pohjois-Koreaa syylliseksi vaan tyytyi heinäkuun alussa pelkästään tuomitsemaan uppoamisen ilmaisematta kantaansa tekijästä.

YK:n turvallisuusneuvoston kohdalla tapahtui erikoinen episodi kun yksi Etelä-Korean demokratialiikkeen perinteisimmistä äänitorvista ”People’ Solidarity Participatory Democracy” (PSPD) lähetti eteläkorealaisten kansalaisjärjestöjen kirjeen YK:n turvallisuusneuvostolle. Kirjeessä se toi esille niitä seikkoja Cheonanin uppoamisesta, jotka Etelä-Korea oli pyrkinyt pimittämään tai jotka se oli tietoisesti jättänyt huomiotta. Kirje sai Etelä-Korean hallinnon raivoihinsa ja syyttää nyt PSPD:ta isänmaanpettureiksi ja roistoiksi. Etelä-Koreassa voimassa olevan kansallisen turvallisuuden lain (NSL) perusteella näitä ”pettureita” ollaan nyt asettamassa syytteeseen ja PSPD onkin vedonnut kansainväliseen yhteisöön tuen saamiseksi: http://peacemaking.kr/english/

Kansainväliset järjestöt tahtovat lisää todisteita

YK:n turvallisuusneuvoston ohella ASEAN-järjetön huippukokous Hanoissa ei perjantaina 23.07. suostunut tuomitsemaan Pohjois-Koreaa iskusta, vaan peräänkuulutti laajempaa kansainvälistä tutkimusta tapahtuneesta. http://english.yonhapnews.co.kr/national/2010/07/23/94/0301000000AEN2010...

Etelä-Korea teki paljon kulissientakaista työtä ASEAN-kokouksen alla, mutta lopulta kokous tyytyi vain pahoittelemaan uppoamista.

Niinikään EU ei ole lähtenyt aktiivisiin toimiin Pohjois-Koreaa vastaan. Huhujen mukaan EU:kin tahtoisi laajempaa kansainvälistä tutkimusta Cheonanin tapauksesta.

Oikeastaan ainoa Pohjois-Korean tuominnut kansainvälinen taho on ollut rikkaiden maiden G8-järjestön huippukokous Kanadassa, joka kädenväännön jälkeen suostui hyväksymään Etelä-Korean luonnosteleman, tuomitsevan kannanoton.

Sotaharjoitukset romuttavat toiveet tilanteen selvittämisestä

21.07. Etelä-Koreassa vierailulla olleet USA:n ulkoministeri Hillary Clinton ja puolustusministeri Robert Gates ilmoittivat tiukentavansa Pohjois-Korean vastaisia pakotteita ja pohjustivat 25-28.heinäkuuta pidettäviä USA – Etelä-Korea – sotaharjoitukia niemimaalla. Sotaharjoitusten tarkoituksena on antaa ”varoitus” Pohjois-Korealle.

Pohjois-Korea tuomitsi tänään lauantaina 23.07. sotaharjoitukset ja ilmoitti niiden vaarantavan Korean niemimaan ja koko maailman rauhan. Pontevalla retoriikallaan se ilmoitti sodan merkitsevän ”pyhää sotaa”. Tapojensa mukaan maailman mediat julistivat tämän tuoreeltaan ”uhkailuksi”.

USA:n ja Etelä-Korean toiminta osoittaa täydellistä piittaamattomuutta Korean niemimaan ja Itä-Aasian vakaudesta. Maat ovat lähteneet toimiin Pohjois-Koreaa vastaan tilanteessa, jossa heillä ei ole mitään kansainvälistä tukea takananaan ja hyväksikäyttämällä perusteita, jotka ovat äärimmäisen hataria.

Vielä jokin aika sitten oli toiveita laajemman kansainvälisen tutkimuksen aikaansaamisesta Cheonanin tapauksen tiimoilta. Samalla esimerkiksi Pohjois-Korea ehdotti useaan kertaan sotilaallisia konsultaatioita ja neuvotteluja. Sotaharjoitusten ja lisäpakotteiden myötä on nyt ajauduttu tilanteeseen, jossa on hyvin vaikea enää käyttää kylmää järkeä tai selvittää puolueettomasti totuutta Keltaisenmeren tapahtumista. Kunkin pohdittavaksi jää, tahdotaanko näillä sotaharjoituksilla ja voimannäytöllä juuri tätä?

Korean niemimaan kiristynyt tilanne on saanut monet sotakiihkoilijat suorastaan orgasmin partaalle odottelemaan tulevaa rytinää. Märistä päiväunista huolimatta sotaa ei Korean niemimaalla ole syttymässä. Koreat eivät toistensa kimppuun uskalla käydä ja USA:kin tietää polttavansa näppinsä sellaisessa pelissä.

Ainoa realistinen tie Korean niemimaan ja Itä-Aasian vakauteen on viime kädessä Korean sodan päättäneen aseleposopimuksen korvaaminen lopullisella rauhansopimuksella. Se selkeyttäisi tilanteen Koreassa ja ehkäisisi jatkuvat sotilaalliset vastakkainasettelut, jotka tämä aseleposopimus on mahdollistanut. Pohjois-Korea on ilmoittanut jo aika päivää sitten olevansa valmis allekirjoittamaan rauhansopimuksen välittömästi. Nähtäväksi vain jää, löytyykö tätä halua Yhdysvalloilta.

Tapaus Cheonan, osa 3.

Antti Siika-aho — Thu, 27 May 2010 10:34:20 +0000

Maanantaina 24.05. Etelä-Korean presidentti Lee Myung Bak ilmoitti virallisesti maansa vievän maaliskuussa uponneen Cheonanin tapauksen YK:n tuvallisuusneuvostoon. Samalla hän kovasanaisesti ilmoitti maansa katkaisevan kaikki kauppasuhteensa Pohjois-Koreaan sekä aloittavan jälleen kaiutinpropagandan maiden välisellä rajalla – ensimmäistä kertaa vuosiin.

Samana päivänä Etelä-Korean sotilasjohto ilmoitti virallisesti tekevänsä Pohjois-Koreasta sotilasdoktriinissään ”päävihollisensa”. Tämä termi poistettiin käytöstä rauhannobelisti Kim Dae Jungin valtakaudella 1997.

Maanantaina tuli myös tieto, jonka mukaan Etelä-Korea aikoo järjestää merisotaharjoitukset Keltaisellamerellä.

Pohjois-Korea jatkoi tiistaina samaa rataa ilmoittamalla katkaisevansa kaikki suhteensa Etelä-Koreaan. Samalla se ilmoitti vastedes hoitavansa kaikki kontaktit Etelä-Koreaan sota-ajan lakien ja toimintaperiaatteiden mukaisesti. Sotaisalla retoriikalla pohjoinen myös ilmoitti ryhtyvänsä välittömästi sotilaallisiin vastatoimenpiteisiin, mikäli etelän joukot tulevat lähellekään sen merirajaa.

Etelä-Korean toiminta ihmetyttä

Etelä-Koreassa keskustelu Cheonanin uppoamisesta, Etelä-Korean hallituksen julkistamasta tutkimusraportista ja presidentti Lee Myung Bakin päämäärääristä jatkuu kiivaana. Aiemmin monet sotilasasiantuntijat ilmaisivat huolensa tutkimusraportissa esitettyjä, Pohjois-Korean osuutta vahvistavien ”todisteiden” oikeellisuudesta. Nyt tiedotusvälineissä kysellään, miksi hallitus ei näihin epäilyihin suostu kommentoimaan. Vielä enemmän analyytikkoja ja tavallisia kadunmiehiä ihmetyttää, miksi Etelä-Korea ei suostu Pohjois-Korean ehdotukseen sen oman tutkijaryhmän lähettämisestä tutustumaan todisteisiin tai miksi hallitus ei suostu edes keskustelemaan laajemman, riippumattoman tutkimuskomitean kokoamisesta.

Eilen 26.05. sattui myös mielenkiintoinen episodi Etelä-Korean ja Venäjän välillä. Etelä-Korean presidentinkanslia nimittäin ilmoitti presidenttien Medvedevin ja Leen käyneen puhelunkeskustelun, jossa Moskovasta kuulemma oltaisiin luvattu tukea Etelä-Korean hallituksen pyrkimyksille YK:n turvallisuusneuvostossa. Soitto oli vieläpä tullut Medvedeviltä, tiesi Leen pressiedustaja kertoa.

Pian kuitenkin paljastui, ettei Medvedev ollutkaan soittanut, vaan asialla oli ollut Lee. Venäjä ei ollut luvannut minkäännäköistä tukea Etelä-Korean pyrkimyksille, vaan sanonut tutkivansa ensin asian kaikki yksityiskohdat. Tämän vahvisti myös Venäjän ulkoministeriön tiedottaja Igor Lyakin-Frolov. Venäjä onkin nyt lähettämässä omaa tiimiään tutustumaan Etelä-Korean keräämiin todisteisiin. Tämä on hyvä, joskin riittämätön toimenpide Cheonanin uppoamisen selvittämisessä.

Paine Etelä-Korean sisällä kasvaa

Samoin Etelä-Koreassa on viikonlopun ja alkuviikon ajan kiivaasti kritisoitu Leeta koreoiden välisen jälleenyhdistämiskehityksen murentamisesta vain omien valtapyrkimystensä alttarille. Kymmenen vuotta sitten koreoiden johtajien tapaamisesta ja historiallisen jälleenyhdistämiseen tähtäävän asiakirjan solmimisesta alkanut positiivinen kehitys on nyt romutettu yhdessä yössä ja koko niemimaa viety sodan partaalle. Muun muassa tiistaina Etelä-Korean yksi tunnetuimmista 1980-luvun demokratia-aktivisteista, toimittaja Jong Sok Su ilmaisi suuren pettymyksensä Leen toimista ja varoitti Leeta olemaan riskeeraamatta ” Korean kansan kohtaloa” poliittisten ambitioidensa vuoksi.

Presidentti Lee Myung Bakin Grand National Party (GNP) on vahvasti ryhmittynyt johtajansa taakse ja sen kontrolloimat tiedotusvälineet ovat ottaneet erittäin rajun asenteen Pohjois-Koreaa kohtaan Cheonanin tapauksessa. Tilanne on johtanut jo siihen, että lehtien pääkirjoituksissa tapauksen tutkintaa arvostelevia kansalaisia on ryhdytty syyttämään ”isänmaan pettureiksi”, ”kommunisteiksi” ja ”luopioiksi”.

Astetta huolestuttavampi tieto on Etelä-Korean salaisen poliisin toimenpiteet Cheonanin tapauksessa; Hankyeroh-sanomalehti kertoi keskiviikkona 26.05. Etelä-Korean kansallisen turvallisuuspoliisin (KNPA) ryhtyneen ahdistelemaan tapausta kyseenalaistanutta nettikansaa, toimittajia ja virkamiehiä.

Paine rauhansopimukselle kasvaa

Etelä-Korean toiminta on ainakin Itä-Aasiassa joutunut outoon valoon. Epäselvyydet todistusaineistossa, ristiriitaiset lausunnot, ”todisteiden” varjelu Pohjois-Korealta ja muilta, kyseenalaistavien äänenpainojen uhkailu ja viikon päästä tulevat vaalit pakottavat kysymään, onko Leen hallinnolla kenties jotain salattavaa?

Pohjois-Korean soisi lopettavan välittömästi retorisen lietsontansa ja näyttää olevansa aikuinen osapuoli kiistassa. Pohjois-Korea ei ole koskaan yhtä vankasti kiistänyt osallissuttaan koreoidenvälisissä kiistoissa, kuin nyt. Siksi senkin kannalta olisi ehdottomasti parempi pitää pää kylmänä ja jo näin vakuuttaa syyttömyyttään. Toiseksi sen olisi myös parempi malttaa kielensä, sillä jokainen sen lausuma kyllä osataan tiedotusvälineissä kääntää sitä vastaan – sen on viimepäivienkin uutisointi osuvasti näyttänyt.

Tilanne Korean niemimaalla tuskin tulee lientymään pitkään aikaan. Tilanne on jo nyt äärimmäisen kireä, tosin sodan mahdollisuus on häviävän pieni. Eniten huolta aiheuttaa nyt koreoiden välinen nokittelu ja pitkän ja vaikean jälleenyhdistämisprosessin lähes täydellinen kaatuminen. Tavallisilla korealaisilla molemminpuolin rajaa on kuitenkin vahva tahto jälleenyhdistämisestä eikä hyvin tehtyä työtä tahdota heittää hukkaan. Paine rauhansopimukselle Korean sodan osapuolten välillä kasvaa koko ajan. Sitä ennen on kuitenkin voitava tutkia Cheonanin uppoamiseen johtaneeet tekijät laaja-alaisella yhteistyöllä niin, ettei millekään osapuolelle jää mitään mahdolliseksi poliittiseksi lyömäaseeksi.

p.s. Lee Myung Bakin noustua presidentiksi 2008 koreoiden välit ovat viilenneet nopeasti. Huolimatta valtioidenvälisestä nokittelusta huolimatta tavalliset korealaiset seisovat vahvasti jälleenyhdistämisen takana kansallista kahtiajakoa vastaan. Sitä osaltaan todistavat mm. tuhannet ja taas tuhannet jälleenyhdistämsiestä kertovat laulut, runot yms. jotka ovat molemminpuolin rajaa suosittuja.

Etelä-Koreasta: http://www.youtube.com/watch?v=d7Bgib_hlb8

Pohjois-Koreasta: http://www.youtube.com/watch?v=qQletpJH_Rw&feature=related

Tapaus Cheonan, osa 2.

Antti Siika-aho — Sun, 23 May 2010 17:13:48 +0000

(Kirjoituksen 1.osa: http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/21/tapaus-cheonan/#comment-1028 )

Tilanne Korean niemimaalla kiristyi huolestuttavasti sen jälkeen, kun eteläkorealainen sotalaiva Cheonan upposi räjähdyksen seurauksena Pohjois-Korean rannikon tuntumassa maaliskuun lopulla. Viime viikon torstaina Lee Myung Bakin hallinto Etelä-Koreassa syytti julkisesti Pohjois-Koreaa aluksen upottamisesta, vaatii nyt kostoa ja on viemässä asiaa YK:n turvallisuusneuvostoon. Etelä-Koreaa miehittävä Yhdysvallat kumppaneineen on liittynyt kuoroon ja vaatii Pohjois-Koreaa aisoihin.

Sotilaallisen kriisin uhka leijuu nyt vahvana Korean niemimaalla. Tilanne on herättänyt mm. Korealaisyhteisöt eri puolilla maailmaa vaatimaan Yhdysvaltoja vihdoinkin suostumaan lopulliseen rauhansopimukseen Pohjois-Korean kanssa ja USA:n miehitysjoukkojen vetämistä pois niemimaalta ylläpitämästä jatkuvaa vastakkainasettelun ja sotilaallisen painostuksen ilmapiiriä.

Miksi ”todisteita” ei haluta näyttää kaikille?

Viime torstaina Pohjois-Korean kansanarmeija kiisti upottaneensa Cheonania ja ilmoitti olevansa valmis lähettämään tutkijaryhmän tutustumaan Etelä-Korean hallituksen ”todisteisiin” asiassa. Etelä-Korean hallitus tyrmäsi tämän välittömästi ja kieltäytyi päästämästä Pohjois-Koreaa todisteiden äärelle. Sen sijaan se kehoitti Pohjois-Koreaa kääntymään Korean sodan aseleposopimuksen komission puolueen, josta heille ”selvitettäisiin todisteita”. Kehoitus oli sikäli täyttä bluffia, ettei tämä komissio ole toiminut sitten 1990-luvun alun, vaikka se edelleen on teknisesti olemassa.

Lauantaina 22.05. Pohjois-Korean puolustusministeri Kim Yong Chun toisti kansanarmeijan ehdotuksen tutkimusryhmän lähettämisestä tutustumaan väitettyihin todisteisiin ja ihmetteli, miksi näin yksinkertaisen pyynnön toteuttaminen voi olla niin vaikeaa. Korean Central News Agencyn haastattelussa puhunut Kim kutsuikin Lee Myung Bakin hallinnon aseleposopimuskomissio-bluffia ”kelmien viisasteluksi”.

Aiemmin huhtikuussa Etelä-Korea palkkasi ”kansainvälisen tutkijaryhmän” keräämään todisteita Pohjois-Korean osallisuudesta iskuun. Asiaansa vielä vahvistaakseen Etelä-Korea on jälleen kokoamassa uutta kansainvälistä tutkijaryhmää, jonka tarkoitus on kerätä lisää todisteita YK:n turvallisuusneuvostoon vietävän asian vahvisteeksi. Välittömästi tämän ilmoituksen jälkeen ihmetystä herätti se, että kaikki ryhmän jäsenet tulevatYhdysvaltain ja Etelä-Korean rinnalla Korean sodassa taistelleiden maiden armeijoista tai teknisistä instituutioista. Jopa Etelä-Korean hallituksen valvonnassa olevat sanomalehdet hämmästelivät, miksi hallitus ei vaatimuksista huolimatta huolinut esimerkiksi Kiinaa tai vastaavasti joidenkin puolueettomimpien maiden edustajia mukaan. Tiedostusvälineiden kommentaattoreiden mukaan tutkimuksesta tulisi Etelä-Koreankin hallituksen kannalta edes hiukan luotettavampi, mikäli tutkijaryhmässä olisi riippumattomampi edustus.

Tosin taitaapa olla niin, ettei Etelä-Korea edes tarvitse riippumattomampaa tutkijaryhmää, sillä aina kun Pohjois-Korea on syytetyn penkillä, todistajilla tai todistusaineistolla ei yleensä ole niin väliä – riittää, että syytetty on syyllisen näköinen. Tämän tietää Etelä-Koreakin ja siksi sen ei oikeastaan edes tarvitse vaivautua etsimään mitään konkreettista pohjoista naapuriaan vastaan.

Etelän ”todisteet” herättivät tuoreeltaan kysymyksiä

Etelä-Korean hallituksen esittämät ”todisteet” herättävät tällä hetkellä maassa kysymyksiä ja jopa sotilastahojenkin edustajat pitävät niitä melko heppoisina. Etelä-Korean hallituksesta riippumattoman Minjok-järjestön lehdessä julkaistiin perjantaina 21.05. artikkeli, jossa useat eteläkorealaisasiantuntijat ihmettelivät Lee Myung Bakin hallinnon väitteitä. Artikkelissa asiantuntijat ja entiset eteläkorealaiset laivastoupseerit mm. Epäilevät mahdollisuutta, että hallituksen raportissa mainitut Sando- ja Yono -luokkien sukellusveneet olisivat mitenkään voineet tutkia välttämällä tunkeutua Cheonanin lähelle ja upottaa sen. Jopa Yhdysvaltain joukkojen mukaan alueella ei tuolloin oltu havaittu mitään vieraita aluksia tai sukellusveneitä.

Raportissa väitetty aluksen upottamiseen johtanut tapahtumaketju tyrmätään lähes mielikuvituksellisena operaationa: ”In fact, if things transpired as the investigation team announced, then a North Korean submarine penetrated the South Korean-U.S. surveillance net, waited precisely where the Cheonan would be approaching, sank the Cheonan in one shot, and then leisurely disappeared after completely avoiding a naval anti-submarine net that included the Naval ship Sokcho and Linx helicopters.”, Minjokin lehti kirjoittaa.

Samoin epäilyä herättävät Etelä-Korean hallituksen väitteet torpedon pohjoiseen viittaavista teksteistä. Minjokissa siteeratut sotilasanalyytikot huomauttavat, etteivät Cheonanin upottaneen torpedon tekstit eivät ole samoja kuin Etelä-Korean seitsemän vuotta sitten löytämässä torpedossa. Pohjois-Korea ei edes aseistuksessaan käytä termiä ”beong” kuten hallitus väittää vaan termiä ”ho”, joka löytyy myös seitsemän vuotta sitten saadussa torpedossa: ”“North Korea does not frequently use the term beon,” said one North Korea expert. “Instead, they use the term ho, as in Daepodong 1-ho, Gangnam 1-ho, etc.”
In fact, a North Korean training torpedo obtained by the South Korean military seven years ago was marked “4 ho.” In light of the fact that the beon discovered on the torpedo fragment and the ho found on the training torpedo are different, the investigation team could not have conducted a precise handwriting analysis. The team said it would consider a plan to determine the similarity through ink analysis, but it is uncertain whether a clear answer will result. ”

Minjokin lisäksi monet muutkin eteläkorelaistahot ovat huomanneet samat kysymykset. Kysymysten esittäminen suoraan hallitukselle asiasta on kuitenkin vaikeaa, sillä riskinä on hankaluuksiin tai jopa vankileirille joutuminen. Etelä-Koreassa voimassa oleva kansallisen turvallisuuden laki rankaisee kaikesta Pohjois-Korean tukemisesta. Turvallisuuslaissa ei kuitenkaan ole eritelty, mikä on pohjoisen tukemista ja tämä antaa mahdollisuuden mielivaltaisesti hiljentää vastakkaisia äänenpainoja esimerkiksi juuri Cheonanin tapauksessa.

(Minjokin artikkeli luettavissa kokonaisuudessaan: http://www.minjok.com/english/news.php?code=4368)

Cheonan tulevien vaalien aisankannattajana?

Etelä-Koreassa pidetään paikallisvaalit kesäkuun alussa. Näissä vaaleissa valitaan kuntien valtuustot, läänien johtajat, merkittävien kaupunkien pormestarit jne. Vaalit ovat tärkeät konservatiivipresidentti Lee Myung Bakille erityisesti siksi, että kasvava taloudellinen tyytymättömyys, tuloerojen kärjistyminen, puolijohdanteisiin ja halpaan työvoimaan perustuvan teollisuuden supistuminen ja kansalaisten kärjistyvä viha maan läsnäoloa vastaan Irakissa ja Afganistanissa ovat saaneet hänen kannatuksensa pahoin horjumaan.

Lee Myung Bakin hallituksen kiireesti kasaan kyhäämät todisteet Cheonanin tapauksessa ja kärjekäs pohjoisenvastainen kosto-retoriikka ovat saaneet Etelä-Korean opposition ja poliittiset analyytikot syyttämään Leeta asemansa pönkittämisestä käyttämällä Cheonania keppihevosena. Yonhap-uutistoimiston mukaan Etelä-Korean oppositiojohtaja Chung Sye Kyu varoitti Lee Myung Bakia vaarantamasta Korean niemimaan turvallisuustilannetta vain omien päämääriensä hyväksi ja hyökkäämästä näin oppositiota vastaan tekemällä itsestään sankaria: "The current administration should not blame the opposition to veil its own incompetence in protecting peace and should desist from using the national tragedy to win votes in the elections ”, Chung sanoi Inchonissa pitämässään puhetilaisuudessa. Samassa yhteydessä oppositiojohtaja myös pyysi Pohjois-Koreaa olemaan lisäämättä vettä Leen myllyyn sotaisalla retoriikalla Cheonanin tapauksessa.

Etelä-Korean opposition ja poliittisten analyytikkojen syytökset Lee Myung Bakin hallinnon toimia kohtaan ovat sikäli oikean suuntaisia, että Etelä-Korean hallitus sekä Yhdysvallat ovat ennenkin käyttäneet sisäisten tai sotilaallisten ongelmien kohdatessa Pohjois-Koreaa hyväkseen siirtääkseen kansalaisten katseet muualle tai hiljentääkseen vastustavat äänenpainot. Jää nähtäväksi, käyttääkö Lee Myung Bak Cheonanin tapausta ja Pohjois-Korean uhkaa pysyäkseen vallassa ja selittääkseen tarvetta amerikkalaisten läsnäololle Etelä-Koreassa.

Toivottavaa onkin nyt, että Lee Myung Bak ymmärtäisi rauhan tärkeyden niemimaalla ja antaisi mahdollisuuden toteuttaa luotettavan selvityksen Cheonanin uppoamiseen johtaneista syistä. Sen kautta tilanne ainakin selvitettäisiin eikä sodan vaara kiristyisi niemimaalla, joka vuosikymmeniä on joutunut elämään jatkuvassa pelossa ja ruudinhajussa.

Tapaus Cheonan

Antti Siika-aho — Thu, 20 May 2010 23:51:30 +0000

Etelä-Korean hallitus päätti 20.05.2010 syyttää pohjoista naapuriaan sotalaivansa upottamisesta torpedoiskulla. Cheonan-alus upposi lähellä Bangyongin saarta Korean länsirannikolla 26.maaliskuuta 2010 ja vei mennessään 46 eteläkorealaista merisotilasta.

Välittömästi Etelä-Korean hallituksen syytöksen jälkeen maan isoveli Yhdysvallat yhtyi kuoroon ja aikoo nyt ”kostaa” Pohjois-Korealle. Asia viedään mitä ilmeisemmin YK:n turvallisuusneuvostoon, missä Pohjois-Korealle aiotaan vaatia tiukkoja talouspakotteita ja entistä laajempaa kansainvälistä eristämistä.

Etelä-Korean hallituksen palkkaaman kansainvälisen ”tutkimuskomission” syytös pohjoiskorealaisen sukellusveneen tekemästä torpedoiskusta on sikäli erikoinen, että viikkojen ajan sekä Etelä-Korean sotaministeriö että maata miehittävät Yhdysvaltain asevoimat suhtautuivat epäillen pohjoisen osuuteen aluksen uppoamisessa. Esimerkiksi USA:n Etelä-Korean joukkojen (USFK) komentaja, kenraali Walter Sharp totesi 6.huhtikuuta tiedotustilaisuudessaan seuraavaa: ”Me Yhteisjoukkojen ja Korean tasavallan armeijan esikunnassa seuraamme erittäin tarkasti Pohjois-Koreaa vuoden jokaisena päivänä ja teemme sitä parhaillaankin. Ja kuten sanottu, emme nähneet mitään epätavallista liikettä tuona [Cheonanin upottamisen] aikana.”

Lausunto tuli muutama päivä sen jälkeen kun USA:n varaulkoministeri James Steinberg oli todennut, ettei ole mitään syytä epäillä Pohjois-Korean olleen sota-aluksen upottamisen takana.

Yllättäen asia kääntyykin päälaelleen ja pohjoinen leimataan nyt syylliseksi; kun USA:n miehitysjoukot ja Etelä-Korean armeija eivät olleet aiemmin havainneet mitään epätavallista liikettä alueella, etelä ilmoittaakin yllättäen havainneensa pohjoiskorealaisten sukkelusveneiden lähteneen länsimeren tukikohdastaan muutama päivä ennen uppoamista ja palanneen takaisin muutama päivä sen jälkeen. Todisteeksi Pohjois-Korean syyllisyydestä esitetään samoin Etelä-Korean seitsemän vuotta sitten nappaamaa pohjoiskorealaista torpedoa, joka kuulemma muistuttaa ominaisuuksiltaan samaa, millä Cheonan upotettiin. Nämä todisteet ovatkin saaneet pohjoiskorealaislehdet ironisesti kyselemään, miten tällaiset ”todisteet” löydetään vasta kuukausia tapahtuman jälkeen, vaikka Etelä-Korean ja USA:n armeijat pelaavat tieteen ja tekniikan aikakauden huippuvälineistöllä?

20.05. Pohjois-Korean Kansanarmeija julisti tiedonannon Cheonanin upottamisesta ja kiisti syyllisyytensä jo toistamiseen. Kuten tavallisesti retoriikassaan, Kansanarmeija ilmoitti olevansa valmistautunut vaikka sotaan, mikäli USA ja Lee Myung Bakin hallinto ryhtyvät sotilaallisiin painostustoimenpiteisiin asiassa. Ja kuten myös tavallista, tiedotusvälineet pitkin maailmaa kirkuvat ”Pohjois-Korean uhittelevan jälleen sodalla”. Samaisessa tiedonannossa KDKT:n kansallinen puolustuskomissio ilmoitti kantaansa vahvistaakseen olevansa valmis vaikka heti lähettämään tutkijaryhmän Etelä-Koreaan tutustumaan ”todisteisiin”. Luonnollisesti tätä eivät kansainväliset uutistoimistot muistaneet jutuissaan mainita ja taitaapa olla niin, ettei Etelä-Korean hallinto halua Pohjoista veljeään todisteidensa äärelle päästää.

Kenen alueella alus upposi?

Cheonanin uppoamispaikka sijaitsee lähellä Bangyongin saarta Keltaisella Merellä. Tältä pieneltä ja kauniilta, korealaisille kristityille historiallisesti merkittävältä saarelta voi kirkkaalla ilmalla nähdä selvästi Ryongonin maakuntaan, Pohjois-Korean länsirannikolle. Saarelta onkin matkaa Korean Demokraattiseen Kansantasavaltaan vain muutama kymmenen kilometriä. Etelä-Korean maaperälle matkaa puolestaan on satoja kilometrejä. Saari ei ole sijaintiaan valinnut, mutta sen vierestä kulkevan rajan sen sijaan ovat ihmiset päättäneet; Bangyongin ja Ryongongin välissä menee Koreoiden meriraja, josta viimeiset 60 vuotta on kiistelty verisesti.

Kiista merirajasta syntyi pian Korean sodan aseleposopimuksen jälkeen. Aseleposopimuksen mukaan kaikista rajoista (mukaanlukien meri-sellaisista) on neuvoteltava ja päätettävä yhdessä; tuossa yhteydessä merirajoista ei kuitenkaan vielä sovittu. Pian aselevon jälkeen USA kuitenkin yksipuolisesti määritteli merirajat. Pohjois-Korea raivostui, sillä läntinen raja kulki pitkän matkaa aivan sen rannikon tuntumasta ja vei siltä monia sen vaikutuspiiriin kuuluvia saaria. 1950-luvun maailmanpoliittisessa tilanteessa Pohjoinen ei kuitenkaan voinut muuta, kuin tyytyä tuloksetta vetoamaan kansainvälisiin järjestöihin. Tilanne pysyi ennallaan ja USA suurvaltana sai ”legimitoitua” rajan karttoihin. Röyhkeän rajanvedon jälkeen Pohjois- ja Etelä-Korea ovat satoja kertoja olleet nokitusten merellä ja vaihdelleet laukauksia harva se vuosi – kuolonuhreja niittäen. Pohjois-Korea on toistuvasti vaatinut palautettavaksi niitä merirajoja, jotka olivat voimassa ennen Korean sotaa (1950-1953). Cheonanin uppoamispaikka sijaitsee aluella, joka pohjoisen mukaan juridisesti kuuluu sille.

Mikäli Pohjois-Korean syyllisyys käy luotettavasti ilmi, syntyy mielenkiintoinen tilanne; millä selityksellä esimerkiksi YK:n turvallisuusneuvosto voi asettaa sanktioita Pohjois-Korealle, joka on upottanut juridisesti sille kuuluvalle merialueelle tunkeutuneen vihollisen sotalaivan? Etelä- ja Pohjois-Koreahan ovat edelleen teknisesti sotatilassa. Aiheellinen kysymys on tietysti teoreettinen, sillä tiedämme, ettei suurvaltapolitiikassa tai YK:n tuvallisuusneuvostossa ennenkään logiikka ole kovin tärkeää roolia näytellyt.

Kuka tai mikä upotti Cheonanin?

Pohjois-Korean lisäksi epäiltyjen listalle nousevat eteläkorealaisten itsensä aiheuttama onnettomuus tai mahdollinen ulkopuolinen tekijä. Salaperäistä ulkopuolista tekijää on arvuuteltu pitkin maailmaa ja tämä arvuuttelu on saamassa jo salaliittoteorioiden piirteitä. Korean niemimaalla mikään ei ole mahdotonta, mutta viimekädessä faktat ovat usein kristallinkirkkaat. Luonnollisena kolmantena osapuolena on esitetty Yhdysvaltoja, joiden imperialistiset geostrategiset edut kulminoituvat alueella ja jonka miehitys Etelä-Koreassa on pitänyt Korean kahtiajaettuna.

Yhdysvaltoja ei kuitenkaan voi suoraa syyttää dekkarimaisesti lavastetusta provokaatiosta Pohjois-Korean nitistämiseksi, kuten joissain hurjimmissa väitteissä esitetään. USA:n syyllisyys saattaa olla paljon yksinkertaisempaa laatua; Kymmeniä vuosia USA:n sotavoimat ovat järjestäneet vuosittaisia sotaharjoituksia Korean niemimaalla. Näiden harjoitusten luonne on aina ollut hyökkäyksellinen ja niiden kohdetta ei edes erikseen tarvitse mainita. Tämän vuoden maaliskuussa USA järjesti Etelä-Korean maa,- meri,- ja ilmatilassa massiivisen sotaharjoituksen. ”Key Resolve/Foal Eagle”-työnimellä tunnettujen harjoitusten meriosuus tapahtui USA:n puolustusministeriön tiedonannon mukaan juuri samalla alueella, missä Cheonan upposi. Aiemmin mainitun Bangyongin saaren tuntumassa pidettiin Pentagonin mukaan ”yhdet maailman suurimmista simuloiduista harjoituksista” (saarella muuten on USA:n tukikohta ja erittäin paljon erilaista vakoilu-ja navigaatiotekniikkaa). Virallisesti harjoitukset päättyivät 18.maaliskuuta, mutta Asia Times-lehden mukaan alueella jatkettiin harjoituksia pienemmässä mittakaavassa vielä Huhtikuun 30:een päivään asti. Samaan aikaan kun Cheonan upposi, USA:n sota-aluksia operoi samalla alueella. Tällainen fakta ei vielä todista mitään. Mutta kuten poliisin työssäkin, kaikki rikospaikalla ilman selkeää motiivia olevat ovat poikkeuksetta epäiltyjä. Samalla herää kysymys, miksi ihmeessä pohjoiskorealaiset sukellusveneet menisivät seikkailemaan alueelle, joka kuhisee amerikkalaista kalustoa?

Kuinka välttää tulevat ”cheonanit”?

Olipa syyllinen kuka hyvänsä, asia on hyvä selvittää juurta jaksain. Se on kuitenkin selvää, että jatkossa Cheonanin kaltaisia tapauksia tulee todennäköisesti tapahtumaan lisää, ellei kysymystä Koreoiden merirajasta ratkaista. Ainoa tie tähän on Korean sodan aseleposopimuksen korvaaminen USA:n ja Pohjois-Korean lopullisella rauhansopimuksella. Tätä kautta on mahdollisuus selkiyttää rajakiistat, turvata Itä-Aasian rauha ja lopettaa alueen varustelukierre. Vasta kun rauha Korean niemimaalla on turvattu ja ulkomaiset joukot ovat sieltä poistuneet, Koreoilla on mahdollisuus realistisesti keskustella niemimaan riippumattomasta ja rauhanomaisesta jälleenyhdistämisestä.

Pohjois-Korea teki jo tammikuussa 2010 aloitteen aseleposopimuksen korvaamisesta rauhansopimuksella. Tässä yhteydessä se myös korosti, ettei se enää tarvitse ydinasetta, mikäli USA sitoutuu ystävällisten suhteiden rakentamiseen rauhansopimuksen kautta. Pohjois-Korean aloitetta pidetään konkreettisena ja se on saanut kehuja ympäri Itä-Aasiaa, mutta Obaman hallinto ei siihen ole reagoinut. Syitä tähän on monia ja niistä vähäisin tuskin on, että rauhansopimus merkitsisi USA:n geostrategisten-ja poliittisten etujen murentumista alueella.

BÄCKMAN!!!!!!!!!!!

Antti Siika-aho — Mon, 03 Aug 2009 17:21:41 +0000

Dosentti Johan Bäckmanin blogi ei nyt jostain syystä aukea lukijoille. Mitään virallista selitystä ei ole mistään suunnalta tullut, mutta arvatenkin US on sen taas mennyt sulkemaan. Tällä kertaa Bäckmanin blogi ei aukea teknisistä syistä, aiemmin se ei välttämättä sisällöllisesti auennut kaikkein pahimmille pösilöille, joiden jotkin irrelevantit vuodatukset ja vihanpurkaukset olivat kuin kuorrute Johanin loistavista ja suorapuheisista kirjoituksista saatavalle lukukokemukselle.
Bäckmanin todennäköinen bannaus on ehtinyt jo tuottamaan mielipidekirjoituksia asiasta sekä kymmeniä besserwisser-kommentteja, joissa vahingoniloisesti naureskellaan asialle tai taivastellaan, kuinka tämän "pahanilmanlinnun" ja muiden SAFKAlaisten blogit saavat ylipäätään toimia US:n puitteissa. Jo ennen tämänpäiväistä tapausta moni on kirjoitellut nimenomaan Bäckmanista ja SAFKAsta. Näiden kirjoitusten hauskin piirre on, että niitä kirjoitetaan lähinnä huomion kerjäämiseksi ja mahdollisimman monen blogikommentin saamiseksi. Nämä kirjoitukset ovat olleet ja ovat pääasiassa pirun tylsiä ja lapsenomaisia vuodatuksia, joiden sisällöllinen ja "taiteellinen" arvo on täysi nolla. Sen sijaan niiden "markkina-arvo" on korkea, sillä Bäckmanin nimen vilahtaminen otsikossa tai ingressissä saa taatusti lukijan ja aktiivisen kommentoijan huomion - niin ja tottakai itse bloggaajan tuntemaan itsensä merkittäväksi, kun kommentteja syntyy kuin sieniä sateella. Tämäkin blogikirjoitus on varustettu Bäckmanilla ja tiedän, että tätä kirjoitustani lukevat seuraavien tuntien aikana sadat ellei tuhannet ihmiset - ei itseni, vaan juuri nimen "Bäckman" vuoksi.

Johan Bäckmanin blogi on ehdottomasti Uuden Suomen blogihistorian luetuin. Ilman hänen bloginsa olemassaoloa tämä palvelu olisi monta kertaa tuntemattomampi ja mitättömämpi. Ne, jotka iloitsevat Johanin blogin bannauksesta, tuskin tajuavat, että ilman hänen blogiansa muiden blogeja käy erikseen lukemassa vain harvat. Ei suurinta osaa "yleisöä" kiinnosta joidenkin vanhojen käpyjen (tai minunkaan) jonninjoutavat jaaritukset ja ekaluokkalaistasoiset surkeat kyhäelmät heidän päivittäisistä tekemisistään, mielipiteistään tai viisauksistaan. Uskallan veikata, että niitä lukee juurikin se hiljainen lukijakunta, joka päivittäisen Bäckman-himonsa ohessa käy vilkaisemassa hänen kirjoittajakollegoittensakin sivuja. Samoin ahkerat ja usein anonyymit kommentoijat, jotka iloitsevat Bäckmanin blogin bannaamisesta, ovat taatusti sisimmässään harmissaan. Bäckmanissa heillä on tavallisesti ollut oiva kohde, johon on voinut itkeä ja purkaa heidän kaikki mahdolliset mielipiteensä pääosin tavalla, joka pääasiassa tekee kommentoijista lukijan silmissä idiootin, mutta varmasti kommentoijan omassa mielessä näppärän ja fiksunkin tyypin. - Olenpahan saanut näpäyttää itse Johan Bäckmania, arvatenkin moni kommentoija mielessään naureskelee.
Monet meistä US:n bloggaajista ovatkin eräänlaisia blogijulkisuuden haaskalintuja ja loiseläjiä. Tiettyjä taikasanoja toistamalla tai tunnettuja bloggaajia hyväksikäyttämällä saadaan porukka lukemaan omia tekstejämme, joita muutoin ei jaksaisi lukea juuri kukaan. Siksipä voikin vain toivoa, että Bäckmanin blogi aukeaa pian ja hän saa mahdollisuuden taas toimia tämän palvelun kantavana voimana.

Hampurilaiset maistuvat parhaalta hameessa, osa 2.

Antti Siika-aho — Fri, 31 Jul 2009 08:37:47 +0000

Kirjoitin pari päivää sitten blogiartikkelin muutamista viime viikkoina tulleista uutisista Pohjois-Korean arkielämästä. Näissä uutisissa kerrottiin hauskoja tarinoita pohjoiskorealaisten naisten hamepakosta ja Pyongyangiin avatusta hampurilaisravintolasta. Molemmissa näissä mm. Helsingin Sanomissa ja MTV3:n nettisivuilla julkaistuissa uutisissa oli melko paljon asiavirheitä, samoin jopa suoranaista totuuden säästelyä.

Blogiartikkelini kirvoitti suoranaisen raivomyrskyn joidenkin kommentoijien taholta. Tämä on ymmärrettävää, sillä monien päähän iskostunut kuva tästä itäaasialaisesta omaperäisestä maasta joutuu varmasti koetukselle silloin, kun se saa pienten arkipäivän kuvausten pohjalta inhimillisiä piirteitä ja murtaa olettamusten pönkittämää kuvaa Pohjois-koreasta eräänlaisena mielikuvien "absurdistanina". Tämän vuoksi eräät ovat valmiita jopa puolustautumaan esittämällä väitteitä, jotka he ovat itse keksineet tai hätäisesti kyhänneet kokoon korjatakseen tätä mielikuvien suojamuuria absurdistanista. Tällainen on ihmiselle normaalia toimintaa, vaikkakaan sellainen ei välttämättä edistä oman psyykensa terveenä pysymistä.
Uutistoimisto ATPN tutustui toissapäivänä tähän uuteen Samtaesong Soft drink- pikaruokapaikkaan Pyongyangissa. Ohessa linkki CBS:n videoklippiin youtubessa sekä muutamia kuvia tästä ravintolasta: http://www.youtube.com/watch?v=mgZhmTTvzhs

90-luvulla koetun nälänhädän ja vaikeuksien jälkeen Pohjois-Korea on viime vuosina päässyt jälleen jaloilleen ja tämä heijastelee myös kansalaisten kulutustottmuksia. Ehkäpä juuri siksi tämä uusi ravintola on saanut heti ensipäivinä kokea melkoisen yleisöryntäyksen ja Asia Times-verkkouutisten mukaan tämä singaporelais-pohjoiskorealainen yhteisyritys aikoo lähitulevaisuudessa laajentaa toimintaansa muillekin paikkakunnille.

Arvatenkin tässä hampurilaisravintolassa iso osa henkilökunnasta vaihtuu piakkoin: naistyöntekijät olivat pukeutuneet housuihin ja mikäli Helsingin Sanomia on uskominen, korttelipoliisi tulee heitä pian sakottamaan tästä hirvittävästä synnistä. Ja mikäli uhkaus ei tehoa, niin tulevat nämäkin ihmispolot viettämään loppuelämänsä pakkotyöleireillä - ainakin siis HeSarin logiikkaa seuraten.

Hampurilaiset maistuvat parhaalta hameessa

Antti Siika-aho — Tue, 28 Jul 2009 14:14:51 +0000

Muutaman viime päivän aikana Pohjois-Koreasta on uutisoitu hieman "kevyemmissä" merkeissä. Näin kesäaikaan kun maailman uutispalveluiden kesätoimittajat meinaavat kuolla tylsyyteen, etsivät he kaikkea mahdollista uutisoitavaa ja mikä olisikaan parempi kohde kuin Pohjois-Korean "eristäytynyt kommunistidiktatuuri". Hieman vääntelemällä totuutta ja elävöittämällä tarinaa tiettyjen medioiden perinteisesti käyttämillä termeillä saadaan Pohjois-Koreasta mehukkaita uutisia, joita me paremmat ja hienommat ihmiset täällä Euroopan laidoillakin saamme taivastella. Näiden uutisten uutisarvo on jokaiselle itseään kunnioittavalle ihmiselle täysi nolla, mutta Korean niemimaan tapahtumia seuraavana ja niemimaan kulttuurista kiinnostuneena pistän ohessa nyt kuitenkin jotain huomioita näistä skuupeista. Toivottavasti tämä ei tee minusta itsekunniatonta ihmistä.

Ehdottomasti paras näistä uutisista oli tarina, jonka mukaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Ilin käskystä paikallisten naisten on pakko käyttää hameita. Helsingin Sanomat ehtikin jo ulkomaisiin uutislähteisiin viitaten julistamaan, että Pohjois-Korea "vainoaa" housuja käyttäviä naisia ja että tätä uutta säännöstä valvovat korttelikomiteat. Tiesipä HeSa kertoa, että työleirillekin tämän kiellon uhmaamisesta voi joutua.
Vuosien mittaan minä ja moni muu on tottunut mitä merkillisimpiin uutisiin pohjoiskorealaisten arkielämästä. Usein nämä jutut ovat osoittautuneet perättömiksi ja yhä useammin pohjoiskorealaiset ovat kyselleet, että miten ihmeessä jotkit koomisuuden ja irvokkuuden rajamailla häilyvät tarinat uppoavat meillä "lännessä" yleisöön. Olin viikonloppuna sähköpostitse yhteydessä erääseen Korea-Suomi - ystävyysseuran jäseneen Pohjois-Koreasta. Kuulumisten ohella kerroin ja kyselin tältä 26-vuotiaalta naiselta tästä huhutusta housukiellosta. Vastausviestissään hän kertoi, ettei moisesta säännöstä ole koskaan kuullutkaan. Hän myös hieman ironisesti kyseli, kuinka voidaan olettaa heidän esim. käyvän lenkillä hameet päällä. Vielä samana iltana tämä ystäväni lähetti toisen sähköpostiviestin. Hän oli tarkistanut asian omilta kavereiltaan ja kävi ilmi, että eräänlainen "housukielto"-suositus tosiaan oli Korean Naisten Demokraattiselta Liitolta annettu. Tässä julistuksessa korealaisia naisia PYYDETÄÄN TULEVINA KANSALLISINA JUHLAPÄIVINÄ, eli Korean sodan päättymisen vuosipäivänä 27.heinäkuuta, vapautuksen vuosipäivänä 15.elokuuta ja itsenäisyyspäivänä 9.syyskuuta pukeutumaan perinteisiin korealaisiin kansallisasuihin. Julistusta oli vielä koristanut ote Kim Jong Ilin vuonna 1986 pitämästä puheesta, jossa hän kehoittaa naisia aina mahdollisuuksien mukaan juhlapäivinä suosimaan perinteisiä kansallisasuja. Meikäläisissä lehdissä julkaistu uutinen oli siis suurimmaksi osaksi ankka eikä pohjoiskorealaisnaisten tarvitse heittää housujaan kaapin perälle. Ei välttämättä edes kansallisina juhlapäivinä. Mutta mikäli nämä laatulehtien uutiset jostain syystä pitävätkin kutinsa, tulemme varmasti näkemään paikallisilla naisilla täyteen sullottuja pohjoiskorealaisvankiloita lähiaikoina.

Nämä naikkoset ovat HeSarin mukaan vainottuja. Pakkotyötä odotellessa.

Nämä kansallisasuihin pukeutuneet naiset saavat luultavasti synninpäästön.

Toinen iso, joskin tylsä uutinen Pohjois-Koreasta koski pääkaupunkiin avattua hampurilaisravintolaa. Tämä uutinen oli niin mainio, että MTV3:n nettisuutiset suorastaan laukesivat reisilleen otsikoidessaan "Tätä Pohjois-Koreakaan ei voi vastustaa" http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/07/921520 jutussa siteraataan Daily Telegraphia ja muistutetaan, ettei Pohjois-Koreassa hampurilaisia saa kutsua hampurilaisiksi, sillä näin kuulemma pyritään pitämään länsimainen kulttuuri pois maasta. Sinänsä hampurilais-uutisessa ei ole mitään uutta, sillä maassa on tähänkin asti niitä saanut. Lähellä Koryo-hotellia, Changgwangdosanin kadulta löytyvästa "Ravintola Europesta" löytyy hyvä valikoima eurooppalaisia ruokia ja esim. kokolihahampurilaisia.
MTV3:sta tarkemman kuvauksen uudesta hampurilaisravintolasta antaa Japanissa asuvien korealaisten päivälehti Choson Shinbo. Sen mukaan tämä uusi "Samtasung soft drinks"-ravintola on pohjoiskorealais-singaporelainen yhteisyritys, joka suunnittelee jo toisenkin ravintolan avaamista. Viime vuosina monilta osin helpottuneen elintarviketilanteen ja olojen myötä korealaisilla on taas vara kuluttaa enemmän ja tähän rakoon singaporealais-korealainen yritys nyt iskee. Pohjois-Korean lainsäädännön mukaan vierasperäisille nimille tulee mahdollisuuksien mukaan keksiä omankielinen vastine. Siksipä Choson Shinbon mukaan hamppareita kutsutaankin "jauhetuksi lihaksi leivällä" ja vohveleita "paistetuiksi leiviksi". Linjojaan tarkkaileville on lisäksi tarjolla ainakin kala,- ja kasvispurilaisia. Ensi kuussa menuun ovat mysö tulossa croissantit ja hot dogit. Kyytipoikana on tarjolla mm. useita olutlaatuja. Ravintola löytyy läheltä keskustassa sijaitsevaa Kumsusanin kukkulaa ja sen 15-päinen henkilökunta palvelee aamu 11:sta ilta 9:ään. Tervemenoa!

Choson Shinbon mukaan hampurilaisateria tässä ravintolassa irtoaa 190 wonilla, eli noin 1,2 dollarilla sisältäen hampurilaisen, salaatin ja vapaavalintaisen juoman. MTV3 kuitenkin tiesi näiden hampurilaisten olevan vain eliitin herkku, kun keskiverto pohjoiskorealainenkin tienaa vain n.4 dollaria päivässä. Tämä onkin kurjaa, sillä tällä palkalla saa vain n. 3,3 hamppariateriaa päivässä. Oma tilanteeni on vielä kurjempi: kun muistaakseni mäkkärin BicMac-ateria maksaa 6,90,-, ei minulla opintotukien puitteissa ole varaa kuin vain hieman alle kahteen ja puoleen ateriaan päivässä. Onnekkaat pohjoiskorealaiset paskiaiset: hehän elävät herroiksi, kun päivätuloilla saavat lähes yhden aterian enemmän kuin minä, joka sentään olen LÄNSIMAISEN DEMOKRATIAN asukki ja näin heitä parempi.

Pohjois-Koreassa avattiin keväällä myös italialaistyyppinen pizzeria. Oheisesta youtube-linkistä löytyy info-video ravintolasta: http://www.youtube.com/watch?v=pSsAAy43YPQ&feature=related

Oman hautansa kaivajat?

Antti Siika-aho — Mon, 27 Jul 2009 19:41:14 +0000

Olen pitkään käynyt pientä taistelua kirjastossa asioidessani: joka kerta lainaustiskille mennessäni kirjastovirkailija on yrittänyt tarjota asiakaskohtaista tunnuslukua, jolla voin itse "lainata" lukemiseni lainausautomaatissa. Joka kerta olen onnistunut tästä tunnusluvusta kieltäytymään, mutta tänään puhuessani puhelimeen lainaustiskillä virkailija onnistui sellaisen sujauttamaan käteeni. Tästä eteenpäin olen itse sekä lainaaja että kirjaston täti.

Aiemmin olen kieltäytynyt tästä asiakaskohtaisesta tunnusluvusta kirjastovirkailijoiden itsensä takia. Samoin olen silloin tällöin pankissa, lipputoimistoissa jne. asioidessani yrittänyt välttää kaikenlaista itsepalvelua: onhan päivänselvää, että mitä enemmän asiakas toimii itsenäisesti, sitä pienemmän asiakaspalvelijoiden armeijan virastot, pankit ja yritykset tarvitsevat. Usein tulee pohdittua, mitä asiakaspalvelijat itse ajattelevat joutuessaan kunnon työntekijöinä, esimiesten käskyjen mukaisesti opastamaan asiakkaita tulemaan toimeen omillaan. Neuvomalla itsepalveluun työntekijät kaivavat itselleen ja kunkin alansa ammattikunnalle hautaa.

Valtio ja yksityisen puolen kapitalistit ovat tehneet viime vuosina messevät säästöt asiakaspalvelun automaation myötä. Vähenevän henkilökuntatarpeen ja suurempien voittojen toivossa on tähän asti vähennetty väkeä lähinnä eläkejärjestelyin, mutta suoranaiset irtisanomiset ovat tietojen mukaan olleet parin viime vuoden aikana kovassa kasvussa. Oppivatpahan säästöjen vuoksi poispotkitut asiakaspalvelijat elämään säästeliäästi, ajattelevat varmasti tämän päivän "dynaamiset" ja "innovatiiviset" bisnesmiehet.

Vanhasen-Kataisen porvarihallituksen (ja aiempienkin) prioriteettilistalla huonompituloinen asiakaspalvelija ei ole kärkipäässä, joten yhteiskunnan palvelualoille tai yksityissektorille tuskin on tulossa lakimuutoksia ja asetuksia, jotka turvaisivat näiden meidän jokapäiväisten tarpeidemme tyydyttäjien turvan ja tulevaisuuden. Tulevaisuudessa palvelualat joutuvat entistä kovemman kurituksen kohteeksi. Hyvinvointivaltion alasajon myötä ei tarvita myöskään hyvinvointivaltion välikäsiä. Kovempaa kamppailua palvelualojen työntekijöiden puolesta tullaan taatusti lähitulevaisuudessa näkemään.
Siksi tähän hätään onkin tärkeää, että mahdollismimman moni suosii itsepalvelun sijaan fyysistä asiakaspalvelua. Sosiaalista kanssakäyntiä ruton tavoin pelkääville nössöille voi olla kova haaste puhua ja katsoa tiskintätiä,- tai setää silmästä silmään, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä oppia. Itsepalvelu saattaa nopeuttaa asiointia ja tehdä asiat helpommiksi, mutta vielä tähän päivään mennessä koneet ja automaatit eivät ole onnistuneet ratkaisemaan yllättäviä ja erikoisia ongelmia. Siihen tarvitaan edelleen ne kapitalistien silmissä kalliiksi käyvät, mutta passattavalle ja sujuvalle toiminnalle tärkeät asiakaspalvelijat, joilla pääkopassa edelleen raksuttavat aivot ja kyky käyttää niitä luovasti.

Jaloa kieltä ja outoa mieltä

Antti Siika-aho — Sun, 19 Jul 2009 17:08:43 +0000

Eräiden lehtien lukijapalstoilla on viime kuukausina käyty verkkaisesti keskustelua suomen kielen tulevaisuuden haasteista ja nykytilasta. Näissä kirjoituksissa on pääsääntöisesti ollut kaksi vahvaa väittämää, eli että "nuoriso ei osaa arvostaa omaa kieltään, vaan turmelee kauniin suomen" ja että "meidän on suojeltava kieltämme muualta tulevilta vaikutteilta ja pidettävä huoli isänmaamme kielestä". Varsinkin jälkimmäiseen väittämään on vielä onnistuttu linkittämään (huom! uudissana) maahanmuuttajat ja "kaiken maailman pakolaisten mukanaan tuomat siansaksat". Kielen pelastajaksi taasen on nähty esim. ranskan malli, jossa lailla on turvattu kielen "puhtaus" ja uudissanojen pakollinen ranskantaminen.

Tätä kielikeskustelua käydään todella hatarin väittein ja vielä hatarammin perusteluin. Nuorten syyttäminen "kielen raiskaajiksi" on melko irvokas, vaikka tänään yhä kiihtyvämässä tahdissa käyttöön tulevia uudissanoja ei varsinaisesti vaivaudutakaan kääntämään vaan ainoastaan loppupäätteiltään vääntämään kotoisaan käyttöön. Malliesimerkkinä tästä mm. internet-pohjainen sanasto. Nuoria syyttämällä nämä pääosin iäkkäämmiltä vaikuttavat lehtikirjoittelijat kuitenkin vain etsivät ensimmäisen kohteen kiukkunsa purkamiseen, sillä pelkästään tarkastelemalla vanhoja painotuotteita voi huomata kaikkien aiempienkin ikäpolvien harrastaneen aivan samaa - ja ehkäpä vielä laajemmassakin mittakaavassa. Erityisesti suomalainen tietokirjallisuus on aina vilissyt mitä omituisimpia väännöksiä ja sivistyssanoja, jotka on heppoisesti muista kielistä opittu vaivautumatta niille etsimään tai keksimään suomenkielisiä korvikkeita. Jo pelkällä yleissilmäyksellä voi huomata tilanteen olevan paljon paremmin nyt. Tosin yliopistomaailmassa tuntuu ajoittain vieläkin siltä, että jokainen mahdollinen sana yritetään väenväkisin kääntää vierasperäiseksi ja saada se näin kuullostamaan hiennomalta ja "tieteelliseltä".
Nuorten syyllistämistäkin groteskimpaa (!) on huutaa muiden kielien pilaavan oman kielemme ja tuovan siihen vieraita vaikutteita. Suomen kielessä vilisee tuhansittain erityiseti ruotsin ja venäjän kielistä tulleita lainasanoja tai symboleja. Tarkkoja lukuja en osaa esittää, mutta varmastikin huomattava osa suomen nykykielen sanastosta on peräisin em. kielistä, jotka aikojen kuluessa ovat muokkautuneet kuullostamaan "luonnolliselta" suomen kieleltä. Tätä kielellistä lainausta on tapahtunut aina ja se on osaltaan rikastuttanut kielenkäyttöämme (tämä tietysti saattaa ärsyttää niitä höyrypäitä, jotka kuvittelevat Suomen kansan ja kielen putkahtaneen neitseellisesti tyhjästä Suomenniemeä asuttamaan ja hallitsemaan). Maahanmuuttajien ja pakolaisten sotkeminen kielikeskusteluun on vielä koomisempaa, sillä ainakaan tähän mennessä en ole havainnut maahanmuuttajien valtakielien tuovan käyttöömme uutta sanavarastoa (venäjää lukuunottamatta).
Kielikeskustelu ei ole tämän kesän polttava puheenaihe, mutta sitä on silti hyvä käydä. Tähän asti sitä ovat lähinnä käyneet ne, jotka ovat takertuneet omiin mielikuviinsa ja näkevät koko muun maailman uhkana suomen kielelle. Heidän olisi jo aika herätä uhkaunistaan. Sen sijaan, että kieltä yritetään turvata laeilla ja räksyttämällä, tulisi ehdottomasti pyrkiä itse korvaamaan vierasperäiset sanat jo olemassa olevilla kotoisilla sanoilla ja vaikka keksiä uusi, mikäli aiempaa esimerkkiä ei löydy. Niinikään lakien avulla ei voida estää suomen kielen jatkuvaa kehitystä ja muuttumista, mutta oman järjen ja kielenviljelyn kautta sitä voidaan ainakin hidastaa ja tuoda vaihtoehtoja.

(Tämä juttu vilisee kielivirheitä, mutta toivottavasti niuhoinkin lukija keskittyy itse asiaan ja jättää minun töppäilyni omaan arvoonsa).

Lähtemisen vaikeus

Antti Siika-aho — Mon, 22 Jun 2009 17:35:50 +0000

Suomessa on tällä hetkellä varmasti kaikkien aikojen vastuuttomin hallitus. Valtioneuvoston kaksi kärkimiestä, pääministeri ja ulkoministeri ovat kuluneen kevään aikana valehdelleet ja täydellisesti nolanneet suomalaisen diplomatian. Kaikista sotkuistaan huolimatta Vanhanen ja Stubb ovat tiukasti takertuneet vallankahvaan eivätkä he itse (saatikka heidän taustavoimansa) rohkene päästää tästä irti.
Tilanteesta tekee vielä koomisemman se, että jo aiemmin pääministeri ja ulkoministeri ovat 2000-luvulla joutuneet lähtemään: toinen juksattuaan hiukan ja toinen muutaman pikkutuhman tekstarin takia. Suomalaisessa poliittisessa ajattelussa siis vaalirahojen pimittäminen, dementoituneen esittäminen ja kaikilla kansainvälisillä diplomaattisilla yleissopimuksilla perseensä pyyhkiminen ovat sallitumpia kuin narraaminen ja blondin kanssa viestittely.

Suomella on hyvä perinne johtopäätösten tekemisestä. Aikanaan Kekkonen erosi, kun huomasi tulleensa liian vanhaksi. Samoin passitettiin Karjalainen eläkkeelle, kun huomattiin Suomen Pankin pääjohtajan liiaksi ryypiskelevän (tämäkin siitä huolimatta, että ymmärtääkseni tuohon aikaan pankinjohtajan pikku tissuttelu oli vain merkki menestyvästä johtajasta). Niinikään laitettiin kilometritehtaalle vaimoaan mäiskinyt valtakunnansovittelija Jorma Reini.

Vanhasella ja Stubbilla olisi paljon opittavaa edellä mainituista. Heidän tulisi ymmärtää tekonsa ja vastuunsa ja erota, ennenkuin on liian myöhäistä. Mainehan siinä pääosin menee, mutta jääpähän edes rippeet jäljelle.