Tapaus Cheonan, osa 4.

Ennen tämän artikkelin lukemista kannattaa tutustua sarjan aiempiin osiin, joissa esitelläään Cheonain tapausta yksityiskohtaisemmin:

http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/21/tapaus-cheonan/

http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/23/tapaus-cheonan-osa-2/

http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2010/05/27/tapaus-cheonan-osa-3/

Tilanne Korean niemimaalla on pysynyt erityisen kireänä aina toukokuun lopusta asti, jolloin Lee Myung Bakin hallinto Etelä-Koreassa julisti Pohjois-Korean syylliseksi maaliskuussa Keltaisellamerellä sattuneen sotakorvetti Cheonanin uppoamiseen.

Pohjois-Korea on alusta lähtien kiistänyt osallisuutensa laivan uppoamiseen ja vaati välittömästi toukokuussa eteläistä naapuriaan päästämään Kansallisen puolustuskomission tutustumaan ”todisteisiin”. Tähän ei kuitenkaan Etelä-Korea suostunut. Samoin Etelä-Korea kieltäytyi Pohjois-Korean ehdotukseen järjestää sotilaalliset neuvottelut Koreoiden aseleposopimuskomission valvonnassa.

Ruotsi ei tuominnut Pohjois-Koreaa

Lee Myung Bakin hallinto perusti syytöksensä Pohjois-Korean osallisuudesta palkkaamansa ”kansainvälisen tutkimuskomission” tutkimustuloksiin. Tutkimuskomission jäsenethän muodostivat asiantuntijat Etelä-Korean lisäksi USA:n, Australian, Iso-Britannian ja yllättävää kyllä- Ruotsin sotateknisistä instituutioista. Nämä maat, joista neljä osallistui Korean sotaan katsoivat siis Pohjois-Korean syylliseksi. Tätä tutkimustulosta Etelä-Korea on käyttänyt ikäänkuin syytöstensä arvovaltaisena vahvistajana ja siihen on esimerkiksi medioissa vedottu kun on heitelty syytöksiä Pohjois-Koreaa kohtaan.

Hiljattain kävi kuitenkin ilmi, ettei tämän kansainvälisen tutkimuskomission työ ja tulokset olleetkaan niin selviä. Etelä-Korea on salannut komission yli 400-sivuisen tutkimusselvityksen ja julkisti vain viisisivuisen kannanoton (statement), jossa pohjoinen katsotaan syylliseksi tapahtuneeseen. Tätä viisisivuista raporttia ei Ruotsi suostunut allekirjoittamaan. Kysymyksiä herättää, mitä ristiriitaista itse salaisessa raportissa ja tässä viisisivuisessa kannanotossa on, jos sitä eivät kaikki komission osapuolet voi allekirjoittaa? Selvää ainakin on, että Etelä-Korea valvoi tarkasti komission työtä ja päätti etukäteen kohteet, joihin se (komissio) sai tutustua. Tämän komission työn nosti ensimmäisenä esille japanilaisessa Japan Focus-lehdessä arvostettu kansainvälinen ulkopolitiikan analyytikko John McClynn: http://www.japanfocus.org/-John-McGlynn/3372

Kiinalta ja Venäjältä ei tukea herunut

Toukokuun lopulla Lee Myung Bakin hallinto ryhtyi samoin maanittelemaan Kiinaa ja Venäjää tavoitteidensa taakse. Lee kutsui kylään Kiinan pääministerin Wen Jiabaon, jota kestitettiin ja liehakoitiin Soulissa kuin muinaisia keisareita ikään. Kiina ei kuitenkaan lämmennyt Leen yrityksille, vaan peräänkuulutti laajemman kansainvälisen tutkimuskomission perustamista ja kehoitti koreoita pidättymään sotilaallisista uhkailuista.

Samoin Venäjä kieltäytyi sokeasti tuomitsemasta Pohjois-Koreaa. Sen sijaan se päätti tehdä itse tutkimuksia, joidenka tuloksena kesäkuun puolessa välissä Venäjä ilmoitti, ettei se voi suoralta kädeltä osoittaa pohjoista syylliseksi.

YK nihkeänä

Etelä-Korea lähti viemään Cheonanin uppoamistapausta myös YK:n turvallisuusneuvostoon, jolta se odotti uusia sanktioita ja laajempia kansainvälisiä toimia Pohjois-Koreaa vastaan. Lopulta asia kuitenkin päättyi ojasta allikkoon, sillä turvallisuusneuvosto ei voinut esitettyjen todisteiden valossa hyvällä tahdollakaan osoittaa Pohjois-Koreaa syylliseksi vaan tyytyi heinäkuun alussa pelkästään tuomitsemaan uppoamisen ilmaisematta kantaansa tekijästä.

YK:n turvallisuusneuvoston kohdalla tapahtui erikoinen episodi kun yksi Etelä-Korean demokratialiikkeen perinteisimmistä äänitorvista ”People’ Solidarity Participatory Democracy” (PSPD) lähetti eteläkorealaisten kansalaisjärjestöjen kirjeen YK:n turvallisuusneuvostolle. Kirjeessä se toi esille niitä seikkoja Cheonanin uppoamisesta, jotka Etelä-Korea oli pyrkinyt pimittämään tai jotka se oli tietoisesti jättänyt huomiotta. Kirje sai Etelä-Korean hallinnon raivoihinsa ja syyttää nyt PSPD:ta isänmaanpettureiksi ja roistoiksi. Etelä-Koreassa voimassa olevan kansallisen turvallisuuden lain (NSL) perusteella näitä ”pettureita” ollaan nyt asettamassa syytteeseen ja PSPD onkin vedonnut kansainväliseen yhteisöön tuen saamiseksi: http://peacemaking.kr/english/

Kansainväliset järjestöt tahtovat lisää todisteita

YK:n turvallisuusneuvoston ohella ASEAN-järjetön huippukokous Hanoissa ei perjantaina 23.07. suostunut tuomitsemaan Pohjois-Koreaa iskusta, vaan peräänkuulutti laajempaa kansainvälistä tutkimusta tapahtuneesta. http://english.yonhapnews.co.kr/national/2010/07/23/94/0301000000AEN2010...

Etelä-Korea teki paljon kulissientakaista työtä ASEAN-kokouksen alla, mutta lopulta kokous tyytyi vain pahoittelemaan uppoamista.

Niinikään EU ei ole lähtenyt aktiivisiin toimiin Pohjois-Koreaa vastaan. Huhujen mukaan EU:kin tahtoisi laajempaa kansainvälistä tutkimusta Cheonanin tapauksesta.

Oikeastaan ainoa Pohjois-Korean tuominnut kansainvälinen taho on ollut rikkaiden maiden G8-järjestön huippukokous Kanadassa, joka kädenväännön jälkeen suostui hyväksymään Etelä-Korean luonnosteleman, tuomitsevan kannanoton.

Sotaharjoitukset romuttavat toiveet tilanteen selvittämisestä

21.07. Etelä-Koreassa vierailulla olleet USA:n ulkoministeri Hillary Clinton ja puolustusministeri Robert Gates ilmoittivat tiukentavansa Pohjois-Korean vastaisia pakotteita ja pohjustivat 25-28.heinäkuuta pidettäviä USA – Etelä-Korea – sotaharjoitukia niemimaalla. Sotaharjoitusten tarkoituksena on antaa ”varoitus” Pohjois-Korealle.

Pohjois-Korea tuomitsi tänään lauantaina 23.07. sotaharjoitukset ja ilmoitti niiden vaarantavan Korean niemimaan ja koko maailman rauhan. Pontevalla retoriikallaan se ilmoitti sodan merkitsevän ”pyhää sotaa”. Tapojensa mukaan maailman mediat julistivat tämän tuoreeltaan ”uhkailuksi”.

USA:n ja Etelä-Korean toiminta osoittaa täydellistä piittaamattomuutta Korean niemimaan ja Itä-Aasian vakaudesta. Maat ovat lähteneet toimiin Pohjois-Koreaa vastaan tilanteessa, jossa heillä ei ole mitään kansainvälistä tukea takananaan ja hyväksikäyttämällä perusteita, jotka ovat äärimmäisen hataria.

Vielä jokin aika sitten oli toiveita laajemman kansainvälisen tutkimuksen aikaansaamisesta Cheonanin tapauksen tiimoilta. Samalla esimerkiksi Pohjois-Korea ehdotti useaan kertaan sotilaallisia konsultaatioita ja neuvotteluja. Sotaharjoitusten ja lisäpakotteiden myötä on nyt ajauduttu tilanteeseen, jossa on hyvin vaikea enää käyttää kylmää järkeä tai selvittää puolueettomasti totuutta Keltaisenmeren tapahtumista. Kunkin pohdittavaksi jää, tahdotaanko näillä sotaharjoituksilla ja voimannäytöllä juuri tätä?

Korean niemimaan kiristynyt tilanne on saanut monet sotakiihkoilijat suorastaan orgasmin partaalle odottelemaan tulevaa rytinää. Märistä päiväunista huolimatta sotaa ei Korean niemimaalla ole syttymässä. Koreat eivät toistensa kimppuun uskalla käydä ja USA:kin tietää polttavansa näppinsä sellaisessa pelissä.

Ainoa realistinen tie Korean niemimaan ja Itä-Aasian vakauteen on viime kädessä Korean sodan päättäneen aseleposopimuksen korvaaminen lopullisella rauhansopimuksella. Se selkeyttäisi tilanteen Koreassa ja ehkäisisi jatkuvat sotilaalliset vastakkainasettelut, jotka tämä aseleposopimus on mahdollistanut. Pohjois-Korea on ilmoittanut jo aika päivää sitten olevansa valmis allekirjoittamaan rauhansopimuksen välittömästi. Nähtäväksi vain jää, löytyykö tätä halua Yhdysvalloilta.