Antti Siika-aho

Hampurilaiset maistuvat parhaalta hameessa, osa 2.

Kirjoitin pari päivää sitten blogiartikkelin muutamista viime viikkoina tulleista uutisista Pohjois-Korean arkielämästä. Näissä uutisissa kerrottiin hauskoja tarinoita pohjoiskorealaisten naisten hamepakosta ja Pyongyangiin avatusta hampurilaisravintolasta. Molemmissa näissä mm. Helsingin Sanomissa ja MTV3:n nettisivuilla julkaistuissa uutisissa oli melko paljon asiavirheitä, samoin jopa suoranaista totuuden säästelyä.

Blogiartikkelini kirvoitti suoranaisen raivomyrskyn joidenkin kommentoijien taholta. Tämä on ymmärrettävää, sillä monien päähän iskostunut kuva tästä itäaasialaisesta omaperäisestä maasta joutuu varmasti koetukselle silloin, kun se saa pienten arkipäivän kuvausten pohjalta inhimillisiä piirteitä ja murtaa olettamusten pönkittämää kuvaa Pohjois-koreasta eräänlaisena mielikuvien "absurdistanina". Tämän vuoksi eräät ovat valmiita jopa puolustautumaan esittämällä väitteitä, jotka he ovat itse keksineet tai hätäisesti kyhänneet kokoon korjatakseen tätä mielikuvien suojamuuria absurdistanista. Tällainen on ihmiselle normaalia toimintaa, vaikkakaan sellainen ei välttämättä edistä oman psyykensa terveenä pysymistä.
Uutistoimisto ATPN tutustui toissapäivänä tähän uuteen Samtaesong Soft drink- pikaruokapaikkaan Pyongyangissa. Ohessa linkki CBS:n videoklippiin youtubessa sekä muutamia kuvia tästä ravintolasta:  http://www.youtube.com/watch?v=mgZhmTTvzhs

hamburger3.jpg

hamburger2.jpg

hamburger1.jpg

90-luvulla koetun nälänhädän ja vaikeuksien jälkeen Pohjois-Korea on viime vuosina päässyt jälleen jaloilleen ja tämä heijastelee myös kansalaisten kulutustottmuksia. Ehkäpä juuri siksi tämä uusi ravintola on saanut heti ensipäivinä kokea melkoisen yleisöryntäyksen ja Asia Times-verkkouutisten mukaan tämä singaporelais-pohjoiskorealainen yhteisyritys aikoo lähitulevaisuudessa laajentaa toimintaansa muillekin paikkakunnille.

Arvatenkin tässä hampurilaisravintolassa iso osa henkilökunnasta vaihtuu piakkoin: naistyöntekijät olivat pukeutuneet housuihin ja mikäli Helsingin Sanomia on uskominen, korttelipoliisi tulee heitä pian sakottamaan tästä hirvittävästä synnistä. Ja mikäli uhkaus ei tehoa, niin tulevat nämäkin ihmispolot viettämään loppuelämänsä pakkotyöleireillä - ainakin siis HeSarin logiikkaa seuraten.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Olet väärässä, hampurilaiset maistuvat parhaalta hameessa ajettaessa polkupyörällä räntäsateessa. Kehotan kokeilemaan?

Niinpä, Antti hyvä. Jossain ei saa oikeasti käyttää housuja, mutta se ei tunnu kovastikkaan herättävän tunteita.

http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009/07/tunnettua_sudanilaisjournalistia_...

On se propaganda ihmeellistä.

Hieno meininki!!! Parempaa kuin katalassa lännessä. Ja jos Wirallinen "Valtion" purilainen kaikilla mausteilla ei maistu niin naganilla niskaan.

Käyttäjän markolilja kuva

Etelä-koreassa on syöty vastaavissa ravintoloissa jo kymmeniä vuosia.

Etelä-korealaiset saavat äänestää mitä puoluetta tahansa. He saavat muuttaa ulkomaille jos heitä huvittaa, tilata minkä lehden haluavat ja heillä on käytännössä täydellinensananvapaus. He saavat vapaasti seurustella turistien ja ulkomaalaisten kanssa.

Etelä-koreassa eletään normaalia elämää.

Ai niin, etelä-koreassa ei ole muumiota kaapissa jota täytyy käydä koko kansan pakon edessä kumartamassa. Jos semmoista ehdottaa vapaassa demokratiassa joutuu pakkopaitaan alta aikayksikön.

20v. sitten oli vastaavaa journalismia kun mcdonalds saapui Moskovaan. Siitä saattoi olla pieni maininta, että mcdonals laajentaa venäjälle. Käytännössä se tarkoitti, että entisessä diktatuurimaassa hyväksyttiin länsimainen markkinatalous ja yrittäjyys. Antti on aivan liian nuori muistamaan niitä hienoja aikoja.

Olihan se hienoa aikaa kun maa toisensa jälkeen luopui kommunistisesta diktatuurista ja siirtyi demokrtiaan. Onneksi diktatuurin kannatus Suomessakin mitataan promilleissa nykyisin, eikä se nouse enää sieltä koskaan. Ihmiset ovat aivan liian sivistyneitä, jotta vapaaehtoisesti hyväksyivät yhden puolueen mallin ja (sosialistisen) diktatuurin.

Pohjois-korealla on vielä erittäin pitkä matka normaaliksi valtioksi, vaikka siellä on kokonaista yksi hampurilaisbaari.

Sitten kun pohjois-korealaiset saavat vapaasti muuttaa maasta pois voidaan ensimäistä kertaa puhua todellisesta ihmisten valinnanvapaudesta.

Siihen taitaa vielä mennä jokunen vuosikymmen, valitettavasti.

Miksi Antti Siika-Aho asuu Suomessa? Fasistivaltiossa. Hän ei ehkä tiedä mutta Suomesta saa muuttaa pois.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

5.
Oikein kiinnostavaa, Marko. Voisin tässä turista paljonkin Etelä-Korean ihmeistä, mutta taidanpa aiheen irrallisuuden vuoksi jättää toiseen kertaan. En oikein ymmärrä, miten näkemyksilläsi Etelä-Koreasta haet. Sulkevatko ne pois sen, että Pohjois-Koreassa on uusi hampurilaisravintola, josta on liikkunut epämääräistä tietoa ja jota tässä olen hieman korjaillut ja osoittanut paikkansapitämättömiksi?

Aiemmassa viestiketjussa pyysin jo sinua ystävällisesti valaisemaan ajatusten virtaasi vaikkapa omassa blogissasi. Minua ja tuskin ketään muutakaan kiinnostaa hajatelmasi aiheista, joilla ei sanottavasti ole tekemistä blogiartikkelini kanssa.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

6.
Onnittelut. Olen jo kuukausia odottanut, milloin joku ehdottaa sitä "perinteistä" eli poismuuttamista Suomesta :D

Käyttäjän markolilja kuva

"En oikein ymmärrä, miten näkemyksilläsi Etelä-Koreasta haet."

Sama kansa, toinen elää yltäkylläisyydessä (ja maassa on kymmeniätuhansia hampurilaisravintoloita) ja toinen elää kansainvälisen ruoka-avun varassa.

"Aiemmassa viestiketjussa pyysin jo sinua ystävällisesti valaisemaan ajatusten virtaasi vaikkapa omassa blogissasi."

Eikö kantti kestä kommentointia! Jos pidät blogisi kommentoinnille avoimena on mulla täysi oikeus kommentoida tai olla kommentoimatta.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

9.
Kysyin sinulta kommentissa 7, sulkevatko näkemyksesi Etelä-Koreasta ja sen "yltäkylläisyydestä" pois sen, että Pohjois-Koreassa on uusi hampurilaisravintola, josta on liikkunut epämääräistä tietoa ja jota tässä olen hieman korjaillut ja osoittanut paikkansapitämättömiksi?

Ja kyllähän kanttini kommentointia kestää. Älä siitä murehdi. Kanttini ei vain aina tahdo kestää (tai paremmikaan en ymmärrä) kommentointia, jotka ovat kommentoijan omia jorinoita asioista, joilla ei juurikaan ole tekemistä kirjoittamieni blogiartikkeleiden kanssa. Mutta minkäpä minä mahdan sille, jos joku haluaa tehdä itsestään koomisen. Ja avoimen kommentoinnin puitteissa tämä tietysti on täysin mahdollista.

Käyttäjän markolilja kuva

Jos jompikumpi meistä on koominen ja friikki niin en ainakaan minä. Minä en nimittäin ihaile diktatuuria enkä kummarra kuollutta muumiota.

Vain täysin idioottimaisessa systeemissä kuollut muumio on presidenttinä ja vain totaalisen koominen henkilö palvoo ja ihailee tämmöistä systeemiä.

Suomessa on sananvapaus toisin kuin ihailemassasi pohjois-koreassa.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

11.
Hauskaa, että sinä nostat käsitteen "koominen" rinnalle sanan "friikki". Ehkä löysit tämän käsitteen itsestäsi, sillä minä en sitä käyttänyt :D

Kysyn sinulta edelleen saman kysymyksen, jonka esitin viimeksi kommentissa 10. Toivottavasti kykenet vastaamaan, sillä olen pistänyt merkille, ettei luetun ymmärtäminen ole vahvimpia puoliasi...

Ei sillä, että välittäisin, mutta kun ymmärtääkseni emme tätä blogia lähemmin toisiamme tunne, niin mistä sinä tiedät, mitä tai ketä minä palvon tai ihailen vai palvonko vai ihailenko ollenkaan?

Elvytetäänpä tätä sinunkin blogiasi. Yrititkö tuolla taannoin antaa kuvan, että P-Koreassa kuka tahansa voi avata sähköpotilaatikon kuin Suomessa? Maassa johon ei saa viedä edes kännykkää?

Luin Juha Keiksin Korea-kirjan, jonka toimittamisessa olet ollut mukana. Siinä sanottiin, ettei P-Korea sovellu omatoimatkailuun Syytä ei kuitenkaan kerrottu. Kirjan mukaan maassa on julkista liikennettä, esim. junia ja hotelleja muuallakin kuin Pjongjangissa. Ja onhan siellä henkilöautojakin. Maan molemmat autot taitavat olla peräti Mersuja. Autollahan siellä olisi helppo ajaa vaikka keskellä tietä. Vaaraa ei ole, kun ei ole muuta liikennettä.

Jos ja kun ainoa syy maan sopimattomuuteen tässä suhteessa on se, että turistien ei haluta näkevän nälkäisiä lapsia ja muuta kurjuutta. Eikö tätä tietoa voisi lisätä seuraavaan painokseen?

Käyttäjän korpikommunisti kuva

13.
"Elvytetäänpä tätä sinunkin blogiasi. Yrititkö tuolla taannoin antaa kuvan, että P-Koreassa kuka tahansa voi avata sähköpotilaatikon kuin Suomessa? Maassa johon ei saa viedä edes kännykkää?"

Elvytystoimesi on hyvästä; en olekaan vähään aikaan mitään tänne kirjoitellut yms. vaan enemmänkin lueskellut muiden blogeja. Luin noita taannoisia tekstejäni ja ainakaan en löytänyt sieltä mitään sellaista, minkä perusteella voisin olettaa antaneeni mitään kuvaa siitä, voiko kuka tahansa P-Koreassa avata s-postilaatikon tai olla avaamatta. Tarkenna hieman, miksi kysyt tällaista ja mikä saa sinut olettamaan minun yrittävän "antaa kuvaa" siitä, että P-Koreassa kuka tahansa voi avata s-postilaatikon niinkuin Suomessa.

"Jos ja kun ainoa syy maan sopimattomuuteen tässä suhteessa on se, että turistien ei haluta näkevän nälkäisiä lapsia ja muuta kurjuutta. Eikö tätä tietoa voisi lisätä seuraavaan painokseen? "

Voin toki viedä viestiä eteenpäin Korean matkustamista käsittelevän aiheosion kirjoittajalle - uudet ehdotukset ovat hyvästä, sillä kirjan suosion vuoksi siitä otetaan varmasti tulevaisuudessa uusi, parempi painos. Henkilökohtaisesti kuitenkin epäilen, että varsin epärealistisen oloinen tietovinkkisi ei välttämättä vastaa todellisuutta ja näin ollen en mene takuuseen, että sellaista oppaassa julkaistaisiin. Mutta luonnollisesti tämänkaltaiset asiat ovat oppaan työryhmän päätettävissä samoin kuin ne vaativat jonkinlaisen lähdeaineiston, jonka puitteissa esittämäsi asia voitaisiin oppaaseen lisätä.

"Tarkenna hieman, miksi kysyt tällaista ja mikä saa sinut olettamaan minun yrittävän ”antaa kuvaa” siitä, että P-Koreassa kuka tahansa voi avata s-postilaatikon niinkuin Suomessa."

Siksi koska kerrot sen aivan normaalina asiana. Et korosta sitä, että hän on etuoikeutettu ja voi sen vuoksi avata postilaatikon. Epäilen että hän on kirjoittanut Japanista. Samantasoinen asia on kuin jos vaikka kertoisit:

"Tuttavaperheeni P-Koreasta lähtee ensi kuussa käymään Ruotsissa."
"Tuttavaperheeni P-Koreassa osti eilen uuden Nissanin."
"Muuan juoppo kävi eilen sylkemässä Kim Jong ilin patsaalle eikä häntä vangittu."
"P-Korean kommunistinen puolue hävisi parlamenttivaalit."

Kirjassa ei mainita myöskään sitä, kuinka monta jäsentä kuuluu parlamenttiin eikä sitä, kuinka eri vaalit ovat sujuneet. Kun maassa on peräti kolme puoluetta, kai niiden välisissä suhteissa muutoksiakin tapahtuu.

Nykyään maailman tapahtumat etenevät niin nopeasti, että voit jossain vaiheessa huomata, että juuri kun olet kirjoittanut P-Koreasta ylistävän kirjoituksen, kansa on jo ottanut siellä vallan. Lyhyesti sanottuna maassa saattaa tapahtua työväneluokan vallankumous, jossa P-Korean proletariaatti nousee sortajiaan vastaan.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

15.
"Siksi koska kerrot sen aivan normaalina asiana. Et korosta sitä, että hän on etuoikeutettu ja voi sen vuoksi avata postilaatikon. Epäilen että hän on kirjoittanut Japanista. Samantasoinen asia on kuin jos vaikka kertoisit:"

Ahaa, nyt ymmärrän mistä kenkä puristaa...sinua siis rassaa pahasti sellainen pikantti yksityiskohta, että yksittäinen pohjoiskorealainen voi omistaa s-postiosoitteen ja vieläpä käyttääkin sitä! Toivottavasti tämä ei jotenkin nyt riko luultavasti hyvin vahvaa ja vankkumatonta käsitystäsi tästä maasta...en nimittäin tarkoittanut järkyttää ketään, kun sähköposti-aihe ei ole ollut prioriteettilistallani vaan nimenomaan kysymys naisten housujenkäyttöoikeudesta. Anteeksi.
En usko, että tälla yliopistossa opiskelevalla ystävälläni olisi joka kerta aikaa kipittää Japaniin kirjoittelemaan meilejä, joten jääköön arvailusi minun naurettavakseni.

Missä kulkevat "normaalin" rajat kun puhutaan P-Koreasta? Luokitteletko jollain tavalla kaiken, mitä kuulet Koreasta? Millainen tämä luokitus mahdollisesti on (vrt. "normaali"/"epänormaali" jne.jne.)? Mihin perustat tämän luokituksen? Tällaiset seikat olisi aivan uteliaisuudesta hauska tietää, kun nyt otit esille.

"Kirjassa ei mainita myöskään sitä, kuinka monta jäsentä kuuluu parlamenttiin eikä sitä, kuinka eri vaalit ovat sujuneet. Kun maassa on peräti kolme puoluetta, kai niiden välisissä suhteissa muutoksiakin tapahtuu."

Tuossa on oikeasti hyvä vinkki! Et sinä aivan kummallinen olento olekaan. Pistetäänpä viestiä eteenpäin. Jatkossa, mikäli haluat ehdotuksia pistää, niin kehoitan lähettämään vaikkapa meiliini antti.siikaaho@gmail.com
Näin voin ne sitten kätevästi välittää oppaan työryhmälle sensijaan, että näitä vatvotaan omassa henk.kohtaisessa blogissani.

Kerrotko vielä senkin, miksi P-Korea ei sovellu omatoimimatkailuun?

Mitä arvelet: kuinka todennäköistä on, että P-Korean työväenluokka jossain vaiheessa ottaa maassa vallan? Eikö siellä ole jo aivan vallankumouksellinen tilanne? Kansa elää kurjuudessa ja johto ylellisyydessä.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

17.
"Kerrotko vielä senkin, miksi P-Korea ei sovellu omatoimimatkailuun?"

Enpäs kerro. Ota itse selvää.

"Mitä arvelet: kuinka todennäköistä on, että P-Korean työväenluokka jossain vaiheessa ottaa maassa vallan? Eikö siellä ole jo aivan vallankumouksellinen tilanne? Kansa elää kurjuudessa ja johto ylellisyydessä."

Arvelen, ettei ole todennäköistä.

Toivottavasti voit nyt vastata kommentissa 16. esittämiini kysymyksiin.

Huomasin vasta nyt, että olet kirjoittanut vielä.

"17.
”Kerrotko vielä senkin, miksi P-Korea ei sovellu omatoimimatkailuun?”

Enpäs kerro. Ota itse selvää."

Olisiko niin, että kumpaakaan maan henkilöautoista ei lainata turisteille? Tai siiten turistin ei haluta vahingossa näkevän kurjuutta ja nälänhätää tai osuvan vankileirille? Liftatakaan ei voi juuri siksi, koska autoja ei ole.

"”Mitä arvelet: kuinka todennäköistä on, että P-Korean työväenluokka jossain vaiheessa ottaa maassa vallan? Eikö siellä ole jo aivan vallankumouksellinen tilanne? Kansa elää kurjuudessa ja johto ylellisyydessä.”

Arvelen, ettei ole todennäköistä."

Tarkoitat siis, että kansan sorto jatkuu. Älä ole siitä varma. Neuvostoliitonkin työläiset ravistivat sortajan ikeen.

Jos todella tarkoitat kohdassa 16 sitä, että vain P-Korealta itseltään saatu tieto kelpaa todistamaan sen, onko maassa näkänhätää ja kurjuutta, sinulla on todella paljon oppimista lähdekritiikistä.

Toivottavasti voit nyt vastata kommentissa 16. esittämiini kysymyksiin.

Uskoteltiinhan meilläkin Hesarin toimesta vielä 70- ja 80-luvuilla DDR:n talousihmettä. Joku saattoi uskoakin. Parempi on aina avata silmänsä eikä kaunistella turhaan noita asioita. Meillä Suomessa on "uskossa" vielä muutama kourallinen stallareita, joiden päätä on aivan turha kääntää.

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja