Hampurilaiset maistuvat parhaalta hameessa
Muutaman viime päivän aikana Pohjois-Koreasta on uutisoitu hieman "kevyemmissä" merkeissä. Näin kesäaikaan kun maailman uutispalveluiden kesätoimittajat meinaavat kuolla tylsyyteen, etsivät he kaikkea mahdollista uutisoitavaa ja mikä olisikaan parempi kohde kuin Pohjois-Korean "eristäytynyt kommunistidiktatuuri". Hieman vääntelemällä totuutta ja elävöittämällä tarinaa tiettyjen medioiden perinteisesti käyttämillä termeillä saadaan Pohjois-Koreasta mehukkaita uutisia, joita me paremmat ja hienommat ihmiset täällä Euroopan laidoillakin saamme taivastella. Näiden uutisten uutisarvo on jokaiselle itseään kunnioittavalle ihmiselle täysi nolla, mutta Korean niemimaan tapahtumia seuraavana ja niemimaan kulttuurista kiinnostuneena pistän ohessa nyt kuitenkin jotain huomioita näistä skuupeista. Toivottavasti tämä ei tee minusta itsekunniatonta ihmistä.
Ehdottomasti paras näistä uutisista oli tarina, jonka mukaan Pohjois-Korean johtajan Kim Jong Ilin käskystä paikallisten naisten on pakko käyttää hameita. Helsingin Sanomat ehtikin jo ulkomaisiin uutislähteisiin viitaten julistamaan, että Pohjois-Korea "vainoaa" housuja käyttäviä naisia ja että tätä uutta säännöstä valvovat korttelikomiteat. Tiesipä HeSa kertoa, että työleirillekin tämän kiellon uhmaamisesta voi joutua.
Vuosien mittaan minä ja moni muu on tottunut mitä merkillisimpiin uutisiin pohjoiskorealaisten arkielämästä. Usein nämä jutut ovat osoittautuneet perättömiksi ja yhä useammin pohjoiskorealaiset ovat kyselleet, että miten ihmeessä jotkit koomisuuden ja irvokkuuden rajamailla häilyvät tarinat uppoavat meillä "lännessä" yleisöön. Olin viikonloppuna sähköpostitse yhteydessä erääseen Korea-Suomi - ystävyysseuran jäseneen Pohjois-Koreasta. Kuulumisten ohella kerroin ja kyselin tältä 26-vuotiaalta naiselta tästä huhutusta housukiellosta. Vastausviestissään hän kertoi, ettei moisesta säännöstä ole koskaan kuullutkaan. Hän myös hieman ironisesti kyseli, kuinka voidaan olettaa heidän esim. käyvän lenkillä hameet päällä. Vielä samana iltana tämä ystäväni lähetti toisen sähköpostiviestin. Hän oli tarkistanut asian omilta kavereiltaan ja kävi ilmi, että eräänlainen "housukielto"-suositus tosiaan oli Korean Naisten Demokraattiselta Liitolta annettu. Tässä julistuksessa korealaisia naisia PYYDETÄÄN TULEVINA KANSALLISINA JUHLAPÄIVINÄ, eli Korean sodan päättymisen vuosipäivänä 27.heinäkuuta, vapautuksen vuosipäivänä 15.elokuuta ja itsenäisyyspäivänä 9.syyskuuta pukeutumaan perinteisiin korealaisiin kansallisasuihin. Julistusta oli vielä koristanut ote Kim Jong Ilin vuonna 1986 pitämästä puheesta, jossa hän kehoittaa naisia aina mahdollisuuksien mukaan juhlapäivinä suosimaan perinteisiä kansallisasuja. Meikäläisissä lehdissä julkaistu uutinen oli siis suurimmaksi osaksi ankka eikä pohjoiskorealaisnaisten tarvitse heittää housujaan kaapin perälle. Ei välttämättä edes kansallisina juhlapäivinä. Mutta mikäli nämä laatulehtien uutiset jostain syystä pitävätkin kutinsa, tulemme varmasti näkemään paikallisilla naisilla täyteen sullottuja pohjoiskorealaisvankiloita lähiaikoina.

Nämä naikkoset ovat HeSarin mukaan vainottuja. Pakkotyötä odotellessa.

Nämä kansallisasuihin pukeutuneet naiset saavat luultavasti synninpäästön.
Toinen iso, joskin tylsä uutinen Pohjois-Koreasta koski pääkaupunkiin avattua hampurilaisravintolaa. Tämä uutinen oli niin mainio, että MTV3:n nettisuutiset suorastaan laukesivat reisilleen otsikoidessaan "Tätä Pohjois-Koreakaan ei voi vastustaa" http://www.mtv3.fi/uutiset/ulkomaat.shtml/arkistot/ulkomaat/2009/07/921520 jutussa siteraataan Daily Telegraphia ja muistutetaan, ettei Pohjois-Koreassa hampurilaisia saa kutsua hampurilaisiksi, sillä näin kuulemma pyritään pitämään länsimainen kulttuuri pois maasta. Sinänsä hampurilais-uutisessa ei ole mitään uutta, sillä maassa on tähänkin asti niitä saanut. Lähellä Koryo-hotellia, Changgwangdosanin kadulta löytyvästa "Ravintola Europesta" löytyy hyvä valikoima eurooppalaisia ruokia ja esim. kokolihahampurilaisia.
MTV3:sta tarkemman kuvauksen uudesta hampurilaisravintolasta antaa Japanissa asuvien korealaisten päivälehti Choson Shinbo. Sen mukaan tämä uusi "Samtasung soft drinks"-ravintola on pohjoiskorealais-singaporelainen yhteisyritys, joka suunnittelee jo toisenkin ravintolan avaamista. Viime vuosina monilta osin helpottuneen elintarviketilanteen ja olojen myötä korealaisilla on taas vara kuluttaa enemmän ja tähän rakoon singaporealais-korealainen yritys nyt iskee. Pohjois-Korean lainsäädännön mukaan vierasperäisille nimille tulee mahdollisuuksien mukaan keksiä omankielinen vastine. Siksipä Choson Shinbon mukaan hamppareita kutsutaankin "jauhetuksi lihaksi leivällä" ja vohveleita "paistetuiksi leiviksi". Linjojaan tarkkaileville on lisäksi tarjolla ainakin kala,- ja kasvispurilaisia. Ensi kuussa menuun ovat mysö tulossa croissantit ja hot dogit. Kyytipoikana on tarjolla mm. useita olutlaatuja. Ravintola löytyy läheltä keskustassa sijaitsevaa Kumsusanin kukkulaa ja sen 15-päinen henkilökunta palvelee aamu 11:sta ilta 9:ään. Tervemenoa!
Choson Shinbon mukaan hampurilaisateria tässä ravintolassa irtoaa 190 wonilla, eli noin 1,2 dollarilla sisältäen hampurilaisen, salaatin ja vapaavalintaisen juoman. MTV3 kuitenkin tiesi näiden hampurilaisten olevan vain eliitin herkku, kun keskiverto pohjoiskorealainenkin tienaa vain n.4 dollaria päivässä. Tämä onkin kurjaa, sillä tällä palkalla saa vain n. 3,3 hamppariateriaa päivässä. Oma tilanteeni on vielä kurjempi: kun muistaakseni mäkkärin BicMac-ateria maksaa 6,90,-, ei minulla opintotukien puitteissa ole varaa kuin vain hieman alle kahteen ja puoleen ateriaan päivässä. Onnekkaat pohjoiskorealaiset paskiaiset: hehän elävät herroiksi, kun päivätuloilla saavat lähes yhden aterian enemmän kuin minä, joka sentään olen LÄNSIMAISEN DEMOKRATIAN asukki ja näin heitä parempi.
Pohjois-Koreassa avattiin keväällä myös italialaistyyppinen pizzeria. Oheisesta youtube-linkistä löytyy info-video ravintolasta: http://www.youtube.com/watch?v=pSsAAy43YPQ&feature=related
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kaikki jutut Pohjois-Koreasta on oikeistolaisten,natsien,rasistien ja riistäjä kapitalistien propagandaa.
Pohjois-Korea on niin suljettu maa, ettei sieltä saada ensikäden tietoa Suomeen asti juuri lainkaan. Siksi on selvää, että Muenchausenin tarinoitakin sukenee. Jos joku maa on kaukana, niin monenlaiset uskomukset elävät herkässä, vaikka maa ei niin suljettu olisikaan. Niinpä parisen vuotta sitten Suomeen levisi tieto, että Kiinassa tapetaan kaikki yli 30cm korkeat lemmikkikoirat uuden lain mukaan. (Kokemuksesta tiedän, että se oli täyttä puppua). Vastaavasti 80-luvulla "tiedettiin", että Singaporessa on tupakointi kiellettyä. (Itse asiassa Singapore on yksi niitä vanhakantaisia maita, joissa vielä löytyy hotellien lobista vapaassa tilassa pöytiä tupakoitsijoille ja hotelleista huoneita, joissa saa polttaa.) J.n.e. ...
Niin ovat. Tämä johtuu siitä, että kaikkein vaarallisimmille informaatiosodankävijöille ei myönnetä viisumeita.
Antti hyvä,
ei opintotuki ole palkkaa, vaan nimensä mukaan tukea. Suomalaisen miehen keskikuukausipalkka on 3500 euroa ja veroprosentti alle 30. Jos nyt hiukan pyöristetään, niin käteenjäävä tuntipalkka on noin 15 euroa ja 1,2 dollaria on yksi euro. Näillä reunaehdoilla suomalaismies voi ostaa päiväpalkallaan 120 hampurilaista.
valtaosa suomalaismiehistä ei kuitenkaan ansaitse sitä 3500 euroa kuukaudessa.
Antti: "Olin viikonloppuna sähköpostitse yhteydessä erääseen Korea-Suomi - ystävyysseuran jäseneen Pohjois-Koreasta."
Pistäpä Antti meillekin ystäväsi sähköpostiosoite tiedoksi, saadaan me muutkin vaihtaa kuulumisia ystäväsi kanssa!
Ei voi muuta kuin nauraa sinun tietämättömyydelle ja naiviudulle Antti. Pohjois-Korea jutut on varmati noin 95% totta ja suurin osa sen kansasta ei tiedä mistään mitään, mutta muistan hyvin kuin esim. kahdeksankymmenen luvun alussa eräskin vasemmistolainen radiotoimittaja arvosteli( huusi naama punaisena) että länsimaat esim. ( Englanti ja Yhdysvallat) syrjii väemmistöjä esim.homoja työmarkkinoilla ja samaan aikaan Neuvostoliitossa heitä pantiin hullujen huoneelle tai vankilaan, mutta siitä hän ei tietenkään maininnut mitään, että sillä lailla.
Globaalin riistokapitalismin ylipainoisten, vähä-älyisten ja harhaan johdettujen massojen pyhiinvaelluspaikat, hampurilaisravintolat ja pizzeriat ovat jo saastuttaneet neitseellisen Pohjois-Koreankin. Mihin tässä maailmassa enää voi luottaa?
Montakohan Pohjois-Korealaista pystyy tai saa syödä siinä pizeeriassa? Se taas kerran siitä oikeudenmukaisuudesta,tasaarvosta ja demokratiasta? Mutta onhan se toisaalta tasaarvoa jos koko kansa näkee nälkää (poislukien tietysti maan johtoporras). Muuten suurinpien johtajien lapset käyvät hienoja yksityiskouluja Sveitsissä, ja tämä kaikki on tietysti Yhdysvaltojen vika ja myös se että Pohjois-Koreassa sataa vettä niin usein.
Voi, Antti. luuletko todella, että he sinulle oikeita tietoja antaisivat sähköpostilla? Milloin muuten viimeksi vierailit Pohjois-Koreassa?
#12 juuri niin, miten ovat ottaneetkaan niin länsimaisen aterian kuin rasvaisen hampurilaisen terveellisen kimchin tilalle!
"Koko kansan nalkä-tarinasi ei pidä paikkaansa" Sorry olin väärässä se on ainoastaan 80%. Olisi todella mielenkiintoista saada tietää mistä olet saanut tietosi, koska Suomen ulkoministeriössäkään ei ole täysin tarkkaa tietoa Pohjois-Korealaisten nälänhädän suuruudesta.
Kommentti 16 "Miksi hänellä jotain syytä jättää antamatta oikeita tietoja" Haloo, herää jo. Minä muuten saan vain ja ainoastaan tietoni kansainvälisten avustusjäjestöjen sivuilta ja heillä ei todellakaan luulisi olevan mitään intressejä valehdella, mutta sekin on varmasti sinusta länsimaitten propagandaa.
Olet juuri sellainen kaveri joka sanoisi että Etelä.koreassa ruoka maistuu jotenkin huonommalta ja ruokakulttuuri on huononpaa kuin Pohjois-Koreassa. Että sillälailla.
Mieletöntä edistystä. Yksi hamburilaisbaari ja yksi italialainen pizzeria.
Kohta kansa riehaantuu vaatimaan lisää vapauksia. Miten olisi näin alkuun aito valinnanvapaus kun johtajia valitaan? Ei matkustamisen vapauskaan huono idea olisi, kansa nimittäin näkisi miten muualla eletään.
Mutta kun ei. Imbesillit kommunistijohtajat kun tietävät mikä on kansalle parasta, aivan kuten entisessä neuvostoliitossa ja sen alusmaissa.
Miksi muuten näissä maissa kommunistisen diktatuurin kannatus ei ole kovinkaan korkeaa (kuten ei Suomessakaan, kannatus mitataan promilleissa)? nyt kun kansa on tottunut demokratiaan ja vapauteen?
Luit varmaan Citylehdestä pohjois-korean kuvauksen. Siinä toimittaja maria petterson antaa hyvin todentuntuisen matkakuvauksen kommunistisesta avovankilasta nimeltään pohjois-korea.
http://www.city.fi/artikkeli/Pohjois-Korea/3114/
Mitä tuumaat esim. seuraavasta kohdasta. Kyseessä nyt on melkoinen pelleily ja kertoo sairaasta maasta kaiken oleellisen.
"Haluan lähettää kotiin postikortin. Typeryyksissäni liimaan Kim Jong-ilia esittävät postimerkit vinoon. Postin täti havaitsee kataluuteni ja alkaa kovaäänisesti vaikertaa ja vääntelehtiä. Hän voivottelee, pudistelee päätään ja nyhtää hiuksiaan. Okei okei, väärin meni, voiko sen irroittaa ja liimata uudestaan? Maksoihan postari sentään euron. (Virallisen kurssin mukaan euro on 180 wonia, mustassa pörssissä 3000 wonia. Tosi hyvä palkka on 10000 wonia, eläke noin 2000.) Täti yrittää nyhtää merkkiä irti, mutta tajuaa samassa, että saattaa vahingossa repiä Rakastetun Johtajan kuvan. Hän alkaa voihkia yhä äänekkäämmin ja huitoo kirjekuorien suuntaan. Ostan kirjekuoret, sujautan tuhmat merkit piiloon ja ojennan kuoret tädille. Täti liimaa uudet merkit mustasukkaisesti mulkoillen."
Lainaus City-lehden matkakertomuksesta numero 13/2009. Kirjoittanut Maria Pettersson.
"On valaisevaa kuulla, että sinulle purilaiskioski ja pizzeria merkitsevät edistystä ja laukaisee ihmisessä vapauden kaihon. Oletko koskaan käynyt Oulussa? Siellä on lähes joka kadunkulmassa pizzeria ja oikein hyviä pizzoja siellä päin tekevätkin. "
Henkilökohtaisesti ne eivät merkitse mulle edistystä, mutta pohjois-koreassa kylläkin. Toivon todella, että pohjois-koreassakin päästäisiin vielä jonain päivänä nauttimaan todellisesta demokratiasta ja vapaudesta.
Onko mielestäsi vapauden kaihossa ja demokratiaan pyrkimisessä jotain outoa?? Ivallisesta asenteestasi voi näin päätellä??
Pitäisikö suomalaistenkin pyrkiä yksipuoluediktatuuriin ja juche-aatteesseen. Mistä me saataisiin muumio palvottavaksi??
Muumion pakkopalvonta on kaukana demokratiasta ja vapaudesta.
Pohjois-koreassa hampurilaisista pääsee nauttimaan vain pääkaupungissa asuvat, joten vain uskollisimmat puolueaktiivit ja lojaalit ovat oikeutettuja "länsimaiseen" ruokaan. Epälojaalit kun eivät pääse edes pääkaupunkiin (kuten Petterssonin juttu toi asian esiin).
Se onkin sitten toinen asia onko kyseessä edistys vai ruokakulttuurin laajentaminen!
Oulun Carrols oli muuten ensimmäinen hampurilaisbaari jossa olen koskaan käynyt (-80 luvun alussa). Niitä ei ollut siihen aikaan vielä Kokkolassa, joten maalaispojalle se oli suuri elämys. Oi niitä aikoja.
Pizzoja on tosiaan joka kadunkulmassa Oulussa ja hinnat edulliset.
"Halun peittää silmät tosiasioilta" Kyllä se on Antti joka peittää silmät tosiasioilta. "Mistä tiedät, saako vain puolue-eliitti syödä näissä ravintoloissa" Jos suurinosa kansasta näkee nälkää, niin mistä sinä luulisit että heillä olisi rahaa edes syödä pizzeriassa? Olet kova pyytelemään faktoja, sinun juttuihisi et ole kertonut vielä yhtään faktaa. Turistilla on vaikea löytää faktoja koska saat mennä vain määrättyihin paikkoihin ja sielläkin "turvallisuus" mies tai näinen seraa sinua koko ajan. Että sillä lailla sinun vapaassa,demokraattisessa,oikeudenmukaisessa hyvinvointivaltiossasi jonne on vaikea päästä käymään ja mahdoton paikallisten päästä pois (tapetaan jos jäät kiinni yrityksestä rajalla), pelkäävätkö Pohjois-Korealaiset viranomaiset että maasta pois yrittäjä voisi vaikka kertoa muulle maailmalle kuinka ihanaa siellä on vai mikä se syy voisi olla?
Muuten osa tiedoista tulee ulkomaille loikanneilta Pohjois-Korean kansalaisilta ja diplomaateilta, pari loikanneista diplomaateista on löytynyt myöhemmin kuolleena. Tieto, Helsingin- sanomat, mutta se on varmaan länsimaiden propagandaa.
"Puheesi puolueaktiiveista ja epälojaaleista jätän omaan arvoonsa. Tällaiset joutavuudet osoittavat vain omat ennakkoluulosi ja halun peittää silmät tosiasioilta. Väitteitäsi sinun on myös oltava valmis tukemaan faktoilla. Mistä tiedät, saako vain puolue-eliitti syödä näissä ravintoloissa (hampurilais & pizzeria)? Miksi pääkaupungin ulkopuolelta tulevat eivät saisi syödä näissä ravintoloissa?"
Viittaan edelleen Maria Petterssonin tuoreeseen tekstiin, voit kysellä toimittajalta itseltään lähdeviitteitä. Itse luotan enemmän Cityn matkakertomukseen kuin sun juttuihin. Samoin olen näyttänyt sulle BBC:n, Pietarin Sanomien ja Le Monden kirjoittamia juttuja pohjois-koreasta.
BBC:n journalistinen taso on niin kova, että pidän sitä erittäin luotettavana lähteenä. Ne eivät nimittäin kirjoita huvikseen ruohon syönnistä eikä orjatyövoiman käytöstä, jolla pohjois-korea maksoi ulkomaanvelkaansa venäjälle.
"Puheesi puolueaktiiveista ja epälojaaleista jätän omaan arvoonsa. Tällaiset joutavuudet osoittavat vain omat ennakkoluulosi ja halun peittää silmät tosiasioilta. Väitteitäsi sinun on myös oltava valmis tukemaan faktoilla. Mistä tiedät, saako vain puolue-eliitti syödä näissä ravintoloissa (hampurilais & pizzeria)? Miksi pääkaupungin ulkopuolelta tulevat eivät saisi syödä näissä ravintoloissa?"
Ei tarvitse olla kummoistakaan päättelykykyä kun havaitsee, että vain aivopestyimmät lojaalit ja heidän jälkeläisensä saavat asua pääkaupungissa. Siellä sattuu sijaitsemaan "hampurilaisbaari", jonne vammaisilla ja epälojaaleilla ei ole mitään asiaa.
Miltä tosiasioilta haluan peittää silmäni?? Outo väite. Siltäkö, että pohjois-korea on maailman "edistyksellisin" maa?? Mun mielestä pohjois-korea kilpailee somalian ja myanmarin kanssa tasaveroisesti maailman surkeimman valtion tittelistä.
"Minun elämänkäsitykseni eivät kuulu muille. "
Miksi sitten kirjoitat blogeja?? Jos kannattaa kommunistista diktatuuria monipuoluedemokratian sijaan tuo se selkeästi esiin.
Eli et siis kannata demokratiaa etkä ihmisoikeuksia. Jos kannattaisit, et todellakaan puolustaisi diktatuurista kommunismia ja muumion palvontaa. Ihmisoikeuksien kannalta (ja muutenkin) pohjois-korea on maapallon pohjasakkaa.
Itse kannatan monipuoluedemokratiaa ja ihmisten perusoikeuksia ja valinnanvapautta. Siihen ei kuulu feodaalinen vallansiirtäminen isältä pojalle ja pojanpojalle.
Eikös se "palvottu muumio" vastustanut itse periytyvää valtaa??
Oikeastaan klassinen esimerkki kommunistista. Puheet ja käytäntö ovat aivan eri ulottuvuudessa.
Tämä Antti-palleropoika 23 v. on järisyttävän ratkiriemukas Pohjois-Korean fanittaja ja ylistäjä! Taattua safka-laatua!
#34, ihan puhtaasta uteliaisuudesta, satutko tietämään salliiko Pohjois-Korean sensuuri Tove Janssonin kirjat?
Muuten näyttäisikin olevan taas kevennyksen paikka. An oldie but still goldie:
http://www.yhchang.com/CUNNILINGUS_IN_NORTH_KOREA.swf
Cheers,
J. J.
Sorry, kontaktini demokraattiseen Koreaan ovat heikohkot, joten ajattelin konsultoida alan eksperttiä.
Cheers,
J. J.
AS-A sanan virkkoi:
"Joudun kyllä kieltäytymään tästä konsultoinnista ja matkaamaan itse selvittämään asiaa - oma työ antaa parhaan mielen, niinhän sitä sanotaan."
Tuossa ylläolevassa virkkeessä tuntuisi olevan kieliopillisesti jotain pielessä. Mutta älä välitä, ei tarvitse muotoilla uudelleen.
No, koska demokraattiseen Koreaan tutustunut henkilö ei voi auttaa, pitänee kysäistä asiaa joltain Tove Jansson-ekspertiltä.
Cheers,
J. J.
Älä nyt PRK-kiimassasi sentään ammu kaikkea, mikä liikuu! Satun olemaan yksi niistä, joka sai "rouva" Petterssonin kortin postimerkkeineen kirjekuoressa, päällä tietysti toinen postimerkki. Rouva (minusta "erittain ammattitairoinen toimittaja" olisi parempi titteli) itse kertoi, ettei hän etsinyt mitään erikoispostimerkkejä, vaan osti kortit ja merkit sieltä, mihin opas opasti. Koska merkit olivat suorakaiteen muotoisia ja suurikokoisia hän liimasi ne kortteihin poikittain, etteivät pystyssä peittäisi osaa ensimmäisestä osoiterivistä. Siitä sitten kalabaliikki. Tämä kertoo paljon rouva Petterssonista myös ...
Olisit tietysti ennen hutejasi voinut tarkistaa asian henkilöltä itseltään City-lehdestä! Vanhana tuttuna tiedän, että hän on kaikkein viimeksi filatelisti, vaikka sangen omituisia (?) harrastuksia omaakin.

Kommentoi 44 kommenttia