Liittojuhlien satoa
TUL:n 11. liittojuhlat huipentuivat eilen näyttävään marssiin Tampereen keskustassa ja joukkovoimistelujuhlaan Ratinan stadionilla. Tuhannet ihmiset marssivat pirteässä, aurinkoisessa ja hyvässä ilmapiirissä ja saivat kaduinvarsille kerääntyneiden satojen katselijoiden huomion osakseen. Ohessa muutamia, hieman huonolaatuisia kännykkäkameralla otettuja kuvia tapahtumasta.






Eräs kaverini kertoi eilen, kuinka joskus satakunta vuotta sitten Vaasassa keskusteltiin siitä, pitäisikö urheilua kutsua "urheiluksi" vai "kiistoksi". Keskustelu tästä oli ideologisestikin sävyttynyttä ja voitolle jäi termi "urheilu". Katsellessa TUL:n toimintaa, voi sitä hyvällä syyllä kutsua veljelliseksi ja kehittäväksi urheiluharrastamiseksi. Sen sijaan silloin tällöin seuratessa muuta suomalaista huippu-urheilua, ei voi aina olla varma, urheillaanko vai kiistelläänkö. Tämän päivän urheilun täydellinen kaupallisuus ja rahan kanssa pelaaminen eivät ainkaan todellisen urheilun tunnusmerkkejä täytä.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
"Silloin tällöin seuratessa muuta Suomalaista huippu-urheilua ei voi aina olla varma urheilaanko vai kiistelläänkö". TUL:ssa ei ole tänä päivänä huippu urheilua ja TUL on juuri kutistunut pieneksi liitoksi sisäisten kiistelyiden takia. Missä päin maailmaa on muuten nykyään on todellisen urheilun tunnusmerkkejä? Ota nyt ihmeessä pois ne punaiset silmälasit päästäsi.
Teollisuuskapitalismi on vapaassa pudotuksessa.
www.markusreed.julkaisee.fi
www.markusred.com
Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi:
Antti poika.
Tuo edellinen oli tietenkin sinun provokaatorisi ja laitettu sanomaan jotakin punaisista silmälaseista, kun pitäisi puhua sinisistä sellaisista.
Suomen työväen pääagitaattori kommmentoi:
Kuule Antti, 23 vuotta vastaan 64 vuotta kokemusta ja näkemystä onkin aika vaatimaton juttu, valitan.
Työväenluokan Pääagitaattori "Red" tiedottaa:
Kyllä sinustakin Antti vielä mies tulee, kun vähän kasvat ja sinusta voi tulla aivan oikeallakin tavalla "työväenjohtaja", kunhan ensin luovut noista porvarillisista haihatteluistasi ja tulet luokkakantaiselle linjalle.
Ymmärränhän minä, että ei siellä korpikuusen alla yksin asioita miettien olekaan voinut asioita itselleen oikein selkiyttää, kun teillekin on tullut silloin, sinun vielä pienempi ollen, vain porvarillisia sanomalehtiä.
"Red" puhuu:
Kuule Antti, se teidän vaaliehdokkaanne dosentti Bäckman on erinomainen mies.
Tänään puhelinkeskustelussamme hän sanoi tekevänsä kaikkensa viedäkseen ulkoministeri Stubbin ja sen muun kokkeleitten Nato-houreisen sakin valtakunnanoikeuteen.
Sen tuntemuksen pohjalta, joka minulla on tästä dosentista, hänen sanaansa voi aina luottaa.

Kommentoi 8 kommenttia