Antti Siika-aho

"Vasemmisto" hävisi, vasemmisto ei

Suomalaiselle "vasemmistolle" sunnuntaina päättyneet eurovaalit olivat tappio. Näin siis niille eduskunnassa istuville vasemmistopuolueille, jotka viimeistään 90-luvulla luopuivat kaikista mahdollisista ideologisista arvopohjista ja muokkautuivat täydellisen opportunistisiksi kabinettipuolueiksi. Mukautuessaan EU-vetoiseen, uusoikeistolaiseen yhteiskunta,- ja talouspolitiikkaan Demarit ja Vasemmistoliitto löivät viimeisiä nauloja arkkuunsa.

Suomen Työväenpuolueelle vaalit sen sijaan eivät olleet tappio. Nostimme pienenpientä kannatustamme huomattavasti korkeammalle, ja ennenkaikkea, toimme puolueen nimen kaikkien huulille. Näissä vaaleissa ihmisten kiinnostus agendaamme kohtaan todella heräsi ja yhteydenottoja ja kyselyjä on tullut päivittäin. Nettipalstoja selaillessa STP:ta usein kirotaan ja pilkataan, mutta pääasia on, että siitä kuitenkin puhutaan: se kertoo myös siitä, ettemme ole vain "se - mikäs se nyt olikaan - kommareiden pikkupuolue" vaan oikea nimikin alkaa olemaan jo tiedossa. STP:n luonne edesmenneen SKDL:n kaltaisena vasemmistolaisten voimien yhteistyöpuolueena selkiytyy nyt monelle paremmin (SKDL emme voi olla, toimintaidea vain on hyvin verrattavissa siihen).

Nykyiset eduskunnan vasemmistopuolueet eivät nouse suosta kasvojenvaihdoksilla ja muutamalla räväkämmällä kannanotolla - vaikka Arhinmäen Paavo terävä jätkä muutoin onkin ja taatusti tuo Vasemmistoliitolle nostetta. Noustakseen he tarvitsevat selkeän ideologian ja todellisen kansalaisten ja Suomen tulevaisuuden puolella olevan arvomaailman. Tämän ideologian ja arvomaailman hintana on luopuminen hyvinvointiyhteiskunnan alasajosta ja tähän nämä "vasemmisto"-puolueet eivät uskalla lähteä.

Suomen Työväenpuolueen perusidea selkiytyy koko ajan. Meistä on kasvamassa se voima, joka puolustaa suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan rippeitä ja tavallisen perusduunarin, opiskelijan, eläkeläisen ja työttömän etuja. Me emme räksytä ja osoittele muita, meillä on esittää konkreettisia vaihtoehtoja tämän päivän tuhokapitalistisen yhteiskunnan muuttamiseksi.

Mikäli oikea vasemmisto tahtoo nousta todelliseksi poliittiseksi voimaksi, tarvitaan siihen yhteistyötä ja selkeää aattellista otetta tämän päivän ja tulevaisuuden suomalaisiin ja yleismaailmallisiin haasteisiin. STP tarjoaa väylän tälle.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

"Me emme räksytä ..."

Ette vai? (... kun muistelen erään megafoniin huutelevan desantin kommentteja, niin ...)

Se toki on STP:n tavoitteessa isänmaallista, että te haluatte Suur-Suomea tyyliin "Viro, Aunus ja Karjalan kaunis maa", kuten Jääkärimarssissa alunperin laulettiin. Oli miehekäs julistus siltä megafonidesantilta.

Mutta kaikesta huolimatta: Onneksi olkoon teille ja koko vasemmistolle erinomaisesta vaalimenestyksestä - sydämeni pohjasta!

Käyttäjän korpikommunisti kuva

1.
Kiitos, kiitos. Lämmitti katsella puolueen tulosta, kun se oli yksi niistä harvoista, jotka onnistuivat nostamaan äänisaalistaan alhaisesta äänestysprosentista ja muusta huolimatta.

Käyttäjän ojala kuva

"Vasemmisto" sai 25% äänistä, vasemmisto 1%. Todellinen murskavoitto.

Oikeisto sai muuten ne loput prosentit poislukien Virheiden 12%. "Vasemmiston" mepitkin olivat oikeistodemari ja ortodoksipappi. Hyvin teillä menee juu.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

3.
Sinähän osaat laskeakin!

Sinä elät jossain toisessa todellisuudessa, jossa ns reaalisosialismi ei ole vielä romahtanut.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

Antti hyvä

Se, että revisionistiset opportunistit, jota sinäkin edustat hävisivät murskaavasti vaalit, oli odotettua.
Eivät Suomen työläiset sentään aivan hulluja ole, vaikka te niin luulette.

Martti Korhosesta löytyi sentään miestä erota, vaikka puolue ei todellisuudessa menettänyt yhtään paikkaa.
Seppänenhän, oikeistolaisempana kuin puolue, ei halunnut puolueen kanssa olla tekemisissä, kunhan vain käytti hyväksi puolueen suomia mahdollisuuksia edetä vihreälle oksalle.

Tilalle on ehkä tulossa vielä parannettu painos eli Karhinmäki, äärioikeistolaisen Seppäsen suosikkipoika ja vanha työtoveri.

Milloin sinä Antti kannat poliittisen vastuun teidän puolueen alamäestä ja eroat?

Et sinä voi laskea puolueen saamiksi ääniksi Bäckmanin ja Hietasen ääniä, kun he edustavat teidän puolueen ideologiasta täysin eriävää näkemystä maailmasta ja tuskin tämän tapaamisen jälkeen heitä näette.

Samoin touhusi Suomi-Pohjois-Korea seurassa on hiukan arveluttavan tuntuista, siis puolustaa tällaista isältä pojalle vallanperimysjärjestelmää, joka nimittää itseään "sosialistiseksi".
Sen ymmärtää tietysti, kun te vihaatte kaikkea oikeasti sosialistista ja tämä Pohjois-Koreahan on New Yorkin finanssihirmujen pystyssä pitämä, tarkoituksella luoda vastakkainasettelua osaltaan maailmaan.

Antti,

sanoit: "Mikäli oikea vasemmisto tahtoo nousta todelliseksi poliittiseksi voimaksi, tarvitaan siihen yhteistyötä ja selkeää aattellista otetta tämän päivän ja tulevaisuuden suomalaisiin ja yleismaailmallisiin haasteisiin. STP tarjoaa väylän tälle."

Kerro meille, miten saat aikaiseksi "yhteistyötä ja selkeää aattellista otetta"? Kun katsoo sinun ja esim. ehdokkaiden taustaa, niin työ on giganttinen. Sinä olet Pohjois-Korean kiihkeä kannattaja, ainakin yksi ehdokkaista on maolainen, toinen trotsikilainen, Johan ja Leena kai marksilaisia (joskus tuntuu, että marsilaisia).

60-, 70- ja 80-luvuilla pesunkestävät marksilaisetkaan eivät löytäneet sopua keskenään, kuinka aijot luoda yhteistyön noin sekalaisessa seurakunnassa. Haluampa nähdä sen väylän.

Antti, etsi jostain joku oikea korpi- tai barrikaadikommunisti ja pyydä hänen mielipidetta Juche-aatteestasi.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

7.
Markus, ennen kuin ryhdyn tämänpäiväistä riemupläjäystäsi purkamaan, käy vastaamassa edellisen blogitekstin http://korpikommunisti.blogit.uusisuomi.fi/2009/06/07/stp-yksi-vaalien-v... kommenttikohdassa 103 esittämiini kysymyksiin.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

8.
"Kerro meille, miten saat aikaiseksi ”yhteistyötä ja selkeää aattellista otetta”? Kun katsoo sinun ja esim. ehdokkaiden taustaa, niin työ on giganttinen. Sinä olet Pohjois-Korean kiihkeä kannattaja, ainakin yksi ehdokkaista on maolainen, toinen trotsikilainen, Johan ja Leena kai marksilaisia (joskus tuntuu, että marsilaisia)."

Yhteistyötä saadaan aikaiseksi päivänpoliittisissa ja tärkeissä asioissa, mikäli vuosikymmeniä jatkunut ideologinen kädenvääntäminen kommunistien kesken, suhteessa sosialisteihin ja muihin vasemmistolaisiin saadaan asettumaan tärkeäksi kädenväännöksi, mutta ei poliittisen yhteistyön KYNNYSKYSYMYKSEKSI. STP:lla on selkeä aatteellinen ote. Vasemmistoliitolla sitä ei ole ja se ongelma heidän on itse ratkaistava tai tuhouduttava historian hämäriin.

STP:n nykyinen jäsenistö itsessään jo kertoo siitä, että vaikka aatteellista ja ideologista keskustelua käydään, ei se ole este toimia (en luonnehtisi itseäni P-Korean "kiihkeäksi kannattajaksi" vaan ystäväksi).

Yhteistyötä saadaan, mikäli sitä halutaan.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

9. Antti

Vastaan Antti mielelläni kaikkiin minulle esitettäviin järjellisiin kysymyksiin.
Tässä tulevat vastaukset aikaisemman blogisi kohdan 103 kysymyksiin.

Minä olen julkaissyt kaksi Lahden punaista julistusta, mutta niiden esikuvana on Mäkelinin julkaisema Tampereen punainen julistus vuoden 1905 suurlakon ajalta.

1.) En ole yhdenkään näiden järjestön jäsen, mutta olen kyllä seurannut niiden kaikkienkin edesottamuksia.

2.) Kuten olen sanonut monesti, nyt on "Kommunisteja" ja kommunisteja eli myös kommunisteiksi heittäytyneitä, porvariston organisoimia "kommunistisia" järjestöjä.
En nyt enää välitä erotella niitä vuohiin ja lampaisiin, kun sinun kanssasi saisi samat asiat kerrata joka päivä.
Jos joku haluaa kuulla, voi lähettää minulle kysymyksen sähköpostilla.

Kyllä tietenkin nyt pitäisi jälleen näiden järjestöjen kokoontua yhteisen pöydän ääreen ja katsoa, löytyykö yhteistä säveltä, vaikka edes projektikohtaisiin yhteistyömuotoihin.
Tämän tämänhetkisen vallankumouksellisen tilanteen oloissa yhteistyö on välttämätöntä.
Joka ei siihen pysty, saa historian tuomion.
Suunnitelmatalous pitää todellakin piakkoin käynnistää ja kaikkia kyvykkäitä ja uutteria ihmisiä tarvitaan.

3.) En ole saanut taloudellista tukea tutkimustyöhöni miltään taholta, enkä odota saavani siitä taloudellista hyötyä, vaan työni on lahja Suomen- ja koko maailmankin työväenluokalle.

4.) Minulla ei ole nykyään autoa. En ehdi käyttää sellaista. Jos tarvii, matkustan yleisillä kulkuneuvoilla tai taksilla.

5.) En usko, että normaalilla järjellä varustetut ihmiset pitävät minua muuna kuin hulluna työmyyränä.

6.) Olen naimisissa venäläisen, suurenmoisen naisen kanssa.
Luokkatietoisia ovat kaikki ne työläiset, joilla on vielä pää kunnossa, porvareitten mahdollisesti vuosikymmenien propagandajallituksen jälkeen.
Onko hän kommunisti, siis millainen kommunisti?
Sitä en ole kysynyt, kun tiedän hänenkin saaneen hiukan vääristyneen kuvan siitä oikeata kommunismista, johon meidän tulisi pyrkiä, sillä N-liitohan oli New Yorkin kasaaripankkiirien rahoittaman vallankaappauksen tuote.
Vaimoni ei ole sidoksissa mihinkään yhteisöön, jos emme huomioi tässä suomalaista yhteiskuntaa yleensä.

7.) En ole ollut koskaan järjestöihminen. Se ei tietenkään tarkoita, ettenkö olisi ollut aina kiinnostunut politiikasta ja keskustellut laajastikin ihmisten kanssa asioista.
On paljon "poliitikkoja", joilla ei ole koskaan yhteyttä tavallisiin ihmisiin ja he eivät myöskään tiedä, mitä milloinkin ihmiset ajattelevat.

Venäläiset saivat juuri maalin jalkapallo-ottelussa Suomea vastaan Helsingissä.
Katselen sitäkin tässä kirjoittaessa sivusilmällä Venäjän television kautta.

"Yhteistyötä saadaan aikaiseksi päivänpoliittisissa ja tärkeissä asioissa, mikäli vuosikymmeniä jatkunut ideologinen kädenvääntäminen kommunistien kesken, suhteessa sosialisteihin ja muihin vasemmistolaisiin saadaan asettumaan tärkeäksi kädenväännöksi,"

Tässä todiste toisesta todellisuudesta. Ei ole enää olemassa niin paljoa kommunisteja, että niiden kanssa pitäisi mitään vääntää, "yhteisrintamasta" nyt puhumattakaan. Eli miksi mikään vasemmisto- tai vaikka nyt "vasemmisto" ryhmä neuvottelisi mistään asiasta minkään sorttisten kommunistien kanssa.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

12.

Siinä tulikin selkeää porvariston asiamiehen puhetta.
Kuunnelkaa vain näitä. Satte kuunnella tällaisia lauluja niin kauan kuin jaksatte.
Hän siis tarkoittaa, älkää tehkö mitään, kuten Bernstein opetti, odottakaa ja asiat loksahtavat itsestään kohdalleen.
Uskotteko te tällaisiin ihmeisiin? Olen samaa mieltä. Tuskin loksahtaa.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

Bernsteinilaisuutta on katseltu nyt sata vuotta.
Valtaisa määrä taka-askeleita sen herran myyräntyön seurauksena.
Eteenpäin ei ainuttakaan.
Demarit HERÄTYS!

Käyttäjän korpikommunisti kuva

12.
Miksi et vastaa kysymykseen 6. ?

Kommunisteja, sosialisteja tai eri suuntauksiin lähellä olevia on paljon: he eivät vain näy missään, koska ovat joko pettyneet puolueisiin tai eivät ota millään lailla osaa yhteiskunnalliseen toimintaan. Tähän porukkaan mahtuu väkeä kaikista ikäluokista jne. Tämän porukan herättelemiseen ei muutama korulause tai kasvojenvaihto auta. Tämä porukka kaipaa sellaista uutta voimaa, jolla on munaa sanoa asiat suoriksi ja esittää myös selkeät vaihtoehdot ja tehdä politiikaa vankan arvomaailman pohjalta. STP:lla on mitä tarjota.
Puhumistasi "ryhmistä" en ota lukua: puoluetasolla Vasemmistoliitto ja SDP eivät lähde yhteistyöhön, mutta niiden pettyneessä perusjäsenistössä löytyy tahtoa.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

11.
"Kyllä tietenkin nyt pitäisi jälleen näiden järjestöjen kokoontua yhteisen pöydän ääreen ja katsoa, löytyykö yhteistä säveltä, vaikka edes projektikohtaisiin yhteistyömuotoihin.
Tämän tämänhetkisen vallankumouksellisen tilanteen oloissa yhteistyö on välttämätöntä.
Joka ei siihen pysty, saa historian tuomion.
Suunnitelmatalous pitää todellakin piakkoin käynnistää ja kaikkia kyvykkäitä ja uutteria ihmisiä tarvitaan."

Vastaamiisi kysymyksiin en puutu, kuin tuon kohdan osalta - tässä vaiheessa.
On hyvä, että sinäkin ymmärrät yhteistyön rakentamisen merkityksen. Itse näen, että sen on ainakin alussa oltava "projektikohtaista", myöhemmin sen täytyy vahvistua huomattavasti. STP on perustettu siksi, että se tarjoaa väylän rakentaa yhteistyötä sellaisten järjestöjen ja yksittäisten ihmisten välillä ilman, että ideologiset erimielisyydet nousisivat muuten niin samansuuntaisten poliittisten päämäärien puolesta kamppailemisen esteeksi.

En näe, että tällä hetkellä olisi vallankumouksellista tilannetta. Kaikista uutisista ja lamasta huolimatta kannattaa pitää pää kylmänä, eikä lähteä suinpäin huutelemaan välittömän vallankumouksen perään - ellei sellaiseen ole todellisia perusteita.

7.

Huomaa että Räsänen on Suomen fiksuin vasemmistolainen.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

17. ja 7.

Markus on tosiaan fiksu, mutta siitä on apua vain niille, joita se Markuksen fiksuus ei hyödytä muutoin kuin parjaamismielessä.

Markuksen kommentteihin viestissä 7:

"Milloin sinä Antti kannat poliittisen vastuun teidän puolueen alamäestä ja eroat?

Et sinä voi laskea puolueen saamiksi ääniksi Bäckmanin ja Hietasen ääniä, kun he edustavat teidän puolueen ideologiasta täysin eriävää näkemystä maailmasta ja tuskin tämän tapaamisen jälkeen heitä näette. "
STP ei ole alamäessä. Mikäli minun tilalle löytyy terävämpi kaveri, niin tervetuloa!
Bäckmanin ja Hietasen jokaisesta ajatuksesta en tiedä, mutta ehdokkaina ollessaan he tietysti hyväksyivät puolueen vaaliohjelman ja sillä selvä. Uskon, että yhteistyö jatkuu, mikäli molemminpuolista halua löytyy.

"Samoin touhusi Suomi-Pohjois-Korea seurassa on hiukan arveluttavan tuntuista, siis puolustaa tällaista isältä pojalle vallanperimysjärjestelmää, joka nimittää itseään ”sosialistiseksi”.
Sen ymmärtää tietysti, kun te vihaatte kaikkea oikeasti sosialistista ja tämä Pohjois-Koreahan on New Yorkin finanssihirmujen pystyssä pitämä, tarkoituksella luoda vastakkainasettelua osaltaan maailmaan. "

Vuodatuksesi on todella koskettavaa. Sillä vain ei ole mitään tekemistä tämän keskustelun kanssa liiemmin kuin pohjoiskorealaisen sisäpolitiikan kiemuroidenkaan.
Ehdotan Markukselle, että lähdet joskus jonkun seurueen mukana Koreaan ja esität väitteesi New Yorkin finanssihirmuista suoraan heille. Eihän sitä tiedä, vaikka murtuisivat tämän väitteen alla ja myöntäisivät kaiken.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

Antti hyvä

"STP on perustettu siksi, että se tarjoaa väylän rakentaa yhteistyötä sellaisten järjestöjen ja yksittäisten ihmisten välillä ilman, että ideologiset erimielisyydet nousisivat muuten niin samansuuntaisten poliittisten päämäärien puolesta kamppailemisen esteeksi."

Mirlenkiintoista kuulla, että erilaiset ideologiat voivat johtaa samanlaisiin poliittisiin päämääriin.
Kukahan välkky nämäkin sekoilut on säveltänyt.
Ei kai vaan meidän uusi säveltäjämestarimme Antti Siika-aho.

"En näe, että tällä hetkellä olisi vallankumouksellista tilannetta. Kaikista uutisista ja lamasta huolimatta kannattaa pitää pää kylmänä, eikä lähteä suinpäin huutelemaan välittömän vallankumouksen perään - ellei sellaiseen ole todellisia perusteita."

Kyllä siihen on todelliset perusteet, poika hyvä.

Perusteet löytyvät arvoteoria tutkimukseni laskelmista eli asia todistetaan tieteellisesti eli matemaattisesti, sen tieteellisemmin asiaa ei voi perustella, että kapitalismi on suorittanut päätökseen historiallisen tehtävänsä, tuotantovoimien kehittämisen ja sillä on nyt seinä vastassa.
Sen tehtävä on siirtyä nyt sivuun.

Kuten aikaisemmin jo huomautin, en halua jankata näitä samoja asioita kanssasi päivästä päivään yhä uudelleen.
Kyllä ne asiat pitää mennä vähemmällä perille sinunkin kohdalla.
Ymmärrän toki, että 23:een vuoteen ihminen ei ole ehtinyt vielä kehittämään kovin ihmeellisiä valmiuksia hallita monimutkaisia asioita.
Siksi varmaan sinä olet varonut kysymästä minulta, että saisinko tutustua niihin tutkimuksiisi lähemmin.
Vai eivätkö ne asiat sinua todellakaan kiinnosta?

En halua nyt sanoa sinusta ja puolueestasi pahasti, mutta sekin aika voi tulla, että kerron juurta jaksaain kansalaisille näkemykseni ja perustelen ne myös.
Perustelut kun monilta unohtuu, kun tulee heiteltyä erilaisia väittämiä.

Käyttäjän malva kuva

Herranjestas, kuinka vanhanaikaista ja typerää tämä stallari-kommunistijengi on!

Eivätkö he ole huomanneet, että tässä on ainakin tuollaiset 20-30 vuotta jo kulunut noiden aatteiden luhistuttua?

Tuo lapsenomainen usko on kuin viattoman lapsen usko joulupukkiin.

Herätkää nyt jo h....tti sieltä hämähäkin peittoamista kammioistanne ja avatkaa silmänne vuoteen 2009.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

Antti

"Ehdotan Markukselle, että lähdet joskus jonkun seurueen mukana Koreaan ja esität väitteesi New Yorkin finanssihirmuista suoraan heille. Eihän sitä tiedä, vaikka murtuisivat tämän väitteen alla ja myöntäisivät kaiken."

En nyt välitä lähteä, mutta voithan sinä siellä kertoa, että yks Räsänen Suomessa sanoi teistä huonosti, tulkoovat hakemaan.
Onhan teillä kaappausten ekspertti Bäckmankin mahdollisesti konsultoimassa.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

19.
"Mirlenkiintoista kuulla, että erilaiset ideologiat voivat johtaa samanlaisiin poliittisiin päämääriin.
Kukahan välkky nämäkin sekoilut on säveltänyt.
Ei kai vaan meidän uusi säveltäjämestarimme Antti Siika-aho."

Itse puhuit projektikohtaisesta yhteistyöstä. Kuinka sinä tämän näet olevan mahdollista, mikäli tekijät edustavat eri ideologioita?

Ideologisista eroavaisuuksista huolimatta tiedän, että vasemmisto voi tehdä yhteistyötä. Tärkein lähiajan tehtävä on nyt työllä ja menestyksellä rakennetun hyvinvoinnin puolustaminen ja kehittäminen.

"Perusteet löytyvät arvoteoria tutkimukseni laskelmista eli asia todistetaan tieteellisesti eli matemaattisesti, sen tieteellisemmin asiaa ei voi perustella, että kapitalismi on suorittanut päätökseen historiallisen tehtävänsä, tuotantovoimien kehittämisen ja sillä on nyt seinä vastassa.
Sen tehtävä on siirtyä nyt sivuun."

Seinä voi olla vastassa, mutta jonkun se täytyy päästää päiviltään. Mikäli odotetaan sen kaatuvan itsestään ja kansalaisten kuin taikaiskusta siirtyvän parempaan tuotantomuotoon ja elämiseen, saamme odotella vaikka maailmantappiin asti. Teorioilla ei ole arvoa, ellei sillä ole käyttöä. Kapitalismin kaataminen vaatii yhteiskunnallisen työn ja toiminnan kautta järjestäyneen, yhteiskunnallisen voiman. STP on tämän päivän olosuhteissa esittänyt konkreettisen linjan tämän työn ja toiminnan aikaansaamiseksi.

"En halua nyt sanoa sinusta ja puolueestasi pahasti, mutta sekin aika voi tulla, että kerron juurta jaksaain kansalaisille näkemykseni ja perustelen ne myös.
Perustelut kun monilta unohtuu, kun tulee heiteltyä erilaisia väittämiä. "

Kerropa nyt. Kuten tiedät, elomme päivät on rajatut, joten ei kannata odottaa liian pitkään. Suosittelen tekemään sen omassa blogissasi (jota et jostain syystä ole pahemmin päivitellyt) niin ei katoa mietteesi tänne kommenttiketjujen syövereihin.

20.

Ai sieltä tuli joulupukin pikku tonttu.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

20.
Hei Eeva, ensiksikin, terkkuja niille kissoillesi :D

Stallariksi en tunnustaudu, vanhanaikaiseksi ja typeräksi saa kuitenkin haukkua.

Vaikka reaalisosialismin yksi muoto 20-30 vuotta sitten verisesti kaatui, ei se vähennä tieteellisen marxismi-leninismin arvoa parhaimpana vaihtoehtona ihmiskunnalle (menee hieman runollisen yleiseksi tämä lause, mutta menkööt).

Silmät todellakin ovat sepposen selällään katsellessa tätä vuoden 2009 touhua. Touhua, joka ei tule johtamaan muuhun, kuin konkurssiiin. Siksi tässä pauhataankin toista kehitystietä, joka ei toteudu huomenna tai ylihuomenna, mutta on lopulta kuitenkin järkevä vaihtoehto sitten joskus.

Mutta jos sulla on parempia ideoita, niin anna palaa!

Käyttäjän korpikommunisti kuva

21.
"En nyt välitä lähteä, mutta voithan sinä siellä kertoa, että yks Räsänen Suomessa sanoi teistä huonosti, tulkoovat hakemaan.
Onhan teillä kaappausten ekspertti Bäckmankin mahdollisesti konsultoimassa. "

Ei. mene itse vain käymään siellä. Luulen, etteivät ryhdy sinua kaappaamaan. Niillä on muutenkin vaikeuksia, joten tuskin haluavat sinua ryhtyä siellä elättämään.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

22.

Antti

"Ideologisista eroavaisuuksista huolimatta tiedän, että vasemmisto voi tehdä yhteistyötä. Tärkein lähiajan tehtävä on nyt työllä ja menestyksellä rakennetun hyvinvoinnin puolustaminen ja kehittäminen."

Nämä sinun juttusi Antti on todella alatyylistä porvarillista paskaa.

Kommunistit, siis oikeat- ei teidänlaiset kapitalismiin kiinni kasvaneet teko sellaiset, taistelivat hyvinvointia ja teitä ei näkynyt missään.
Porvaristo on moneen kertaan nyhtänyt jo ne asiat, kun silloinkaan teitä ei näkynyt, kun olisi pitänyt niitä asioita puolustaa.
Kerro yksikin vasemmiston lakiesitys työväen olojen parantamiseksi, viimeisen 20 vuoden aikana.
Aina vaan huudetaan, mutta vaan huudetaan saavutettujen etujen puolustamista ja mitään ei kuitenkaan tehdä asioiden eteen.
Eikä enää ole paljon puolustettavaakaan.

Nyt kaikki tämä näkyy vaalituloksissa.
Kansa on menettänyt uskonsa teihin ja en ihmettele.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

25.

"Ei. mene itse vain käymään siellä. Luulen, etteivät ryhdy sinua kaappaamaan. Niillä on muutenkin vaikeuksia, joten tuskin haluavat sinua ryhtyä siellä elättämään."

Älä höpsi Antti, minunhan pitäisi elättää heidät.

Antti

Kiitti, nyt riitti.

Työläisten etuja on puolustettu niin hyvin,että ei ole enää mitään mitä puolustaa(ne työpaikat)
Olipa puolue mikä tahansa,ainut päämäärä tulisi olla työpaikkojen palauttaminen(ja uusien luominen)menetettyjen tilalle!
jos siinä ei onnistuta,ei onnistu mikään muukaan !
Työtön on työtön,vaikka olisi kuinka vallankumous menossa-tuskin siinä kovat liksat on,,ja henkikin voi mennä,,,,,!

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

29.

Se viimeisin suuri kapitalismin kehitysvaihe eli globalisoituminen eli pääomien täysin vapaa ja kontrolloimaton liikkuvuus olisi pitänyt estää.
Silloin, kun se alkoi ja alettiin puhua yhteen ääneen globalisaation ihanuudesta, presidenttiä myöten, oli työn tuottavuuden kehittämisen prosessi viety päätökseen tilastollisena keskiarvona.

Keskimäärin investoinnit työn tuottavuutta kohottaviin kohteisiin olivat käyneet kapitalismintalouden lakien puitteissa kannattamattomiksi.
Oli siirryttävä seuraavaan vaiheeseen eli kapitaalin tuottavuuden viemiseen äärirajaansa ja siinä asiassa palveli pääomaliikkeitten vapauttaminen.

Välittömästi sen jälkeen tehtiin tämä kuulu 90-luvun "lama" ja sen seurauksena hirmuinen hiostuksen kasvattaminen, jota porvarit kutsuvat myös työn tuottavuuden kasvuksi, kun he eivät ole milloinkaan kuulleet "hiostuksesta".

Tämän jälkeen, kun hiostus oli viety äärirajaansa, alkoi luototusralli eli nyt ovatkin kaikki velassa kaulaa myöten ja siihen tyssäsi kapitalististen markkinoitten ostovoiman kasvu, eikä tuotantovolyymeja ole kyetty pitämään lähelläkään entisiä lukemia.

Olemme siis tavoittaneet kapitalistisen tuotantotavan matkan pään.
On jäljellä enää kansantalouksia hulvaton luototus ja sitten pysähtyy tämä vähäkin.

Nyt maailmantaloutta johtava New Yorkin Massoni eli kasaaripankkiirien rypäs on ajamassa maailmaa uuteen laatuun, jonka suunnitelman he ovat tehneet jo vuosikymmenet sitten ja jonka he esittelivätkin yleisesti jo 37 vuotta aikaisemmin, mutta jota kukaan ei ymmärtänyt ottaa vakavasti.

Kyse on Rooman klubin raportista "Kasvun rajat" ja siihen sisältyvästä tietokoneajosta on käyrästö nähtävissä sivullani www.markusred.com kohdassa "Esittely".

Olkaa hyvät ja katsokaa nyt ja ihmetelkää, minne teitä ollaan viemässä.
Antti Siika-aho menee siinä muitten mukana, niin että heilahtaa, vaika hän ei vialä sellaisista asioista ole kuullut ja ei ymmärtäisi, vaikka olisi kuullutkin.

Tämä on nyt Antti Siika-aho se vallankumouksellinen tilanne, jollaisesta sinä et ole milloinkaan kuullutkaan,kun porvarillisissa piireissä ei sellaisista asioista keskustella.

Sehän tarkoittaa sitä, että hallitseva luokka eli nyt kapitalistit eivät voi enää jatkaa vanhaan tapaan ja hallittu luokka eli työläiset eivät halua näin tapahtuvan.

Nyt olemme siinä, kunhan saamme työnnettyä revisionistiset "työväenjohtajat" pois kehityksen tieltä, kapitalistien mukana ja pytytämme sen suunnitelmatalouden.

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

Mitäkö tuossa edellisessä globalisaatiokehityksessä ehdimme menettää.
Kaiken sen tuotantokapasiteetin, joka sellaisenaan siirrettiin ulkomaille ja joka olisi nyt jatkossa tarpeen täällä kotona.
Ne menivät kapitalistien voittojen kasvattamisen piikkiin.

Nyt haluan kertoa Antti Siika-aholle, miten se niin sanottu "elintaso" on hankittu. Sitä eivät tiedä ja ymmärrä monet muutkaan nuoremmat.

Kunnianhan siitä ottavat kapitalistit, kuinkas muuten.
Niinhän he kaiken muunkin hyvän kohdalla tekevät, vaikka ovatkin olleet hampaat irvessä kaikkea sitä vastustamassa ja toiset puolestaan hampaat irvessä ovat saaneet taistella heitä vastaan.

Ovatko Antti Siika-aho ja Suomen työväenpuolueen johtoryhmän jäsenet miten monta kertaa olleet marssimassa tehtaitten porteista ulos kesken työpäivän?
Tuskin monikaan heistä on koskaan marssinut niistä porteista edes sisään, saati ulos ja kesken työpäivän.

Niin joka tapauksessa on se kaikkien porvareitten huulilla oleva "Pohjoismainen hyvinvointimalli" rakennettu.

Mikäli työväki olisi menneinä vuosikymmeninä tyytynyt porvareitten ja revisionistien yhdessä suunnittelemiin ja sopimiin työehtosopimuksiin ja niihin liittyviin palkankorotuksiin, niin ei vuosikymmeniin olisi kovin ihmeellistä tapahtunut työväen elinolosuhteissa, mutta onneksi he eivät tyytyneet siihen.

Niiden oikeiden kommunistien johdolla he "ulosmittasivat" kapitalistien ylisuurista voitoista osan työväen "elintason" oikeaan kohottamiseen.

Nämä "ulosmittaukset" toteutettiin painostuslakoilla, joita porvarit tietenkin nimittivät "laittomiksi".
Ne saattoivat olla vain puolenkin päivän mittaisia, mutta kun firmoilla oli yllin kyllin hyviä tilauksia ja voitoissa oli hyvin varaa, niin he suostuivat nopeastikin työläisten vaatimuksiin, että osa ylisuurista voitosta kuuluu heille.
Ja varsinkin kun osoittautui, että porvareitten lallatukset työn tuottavuuden kavun kakun yhteisestä jakamisesta osoittautuivat humpuukiksi.
Ei sellaisia jakoja milloinkaan tapahtunut.

Ainuttakaan sosialidemokraattista revisionistia ei ole milloinkaan näkynyt johtamassa joukkoja näissä elintason kohottamiseen johtaneissa taisteluissa, eikä myöskään ainuttakaan Suomen työväenpuoluelaista, eikä nykyisen porvarivetoisen SKP:n toimihenkilöä.

He olivat niitä kauheita taistolaisia "stalinisteja", joiden sinnikkyyden piikkiin, rohkeiden työläisjoukkojen lisäksi, on tämä "elintason" nostattaminen laitettava.
Ei siellä näkynyt niitä, jotka nyt puhuvat syvällä rintaäänellä elintasosta ja sen "puolustamisesta".

Kysy Antti legendaariselta pääluottamusmies Asser Siuvatilta, miten he sen Rautaruukilla tekivät, kymmenet vuodet aikaisemmin.
Hän sanoo, että niin kuten kerroin.
Painostuslakko toisensa jälkeen, kunnes kapitalisti eli tässä tapauksessa kapitalistisen valtion edustajat alkoivat pehmenemään.

Tänä päivänä lakot yleensäkin ovat määrällisesti pieni murto-osa siitä, mitä menneinä vuosikymmeninä, kun Suomea rakennettiin.
Porvarit, yhdessä revisionistien kanssa, ovat päässeet tavoitteeseensa.
Työväki on menettänyt vastustuskykynsä ja kaikki saavutetut edut on pian menetetty.

Viekkaat demarit ja Siika-ahot ja kaikki muut porvarit puhuvat elintason puolustamisesta, vaikka lähes kaikki on jo menetetty ja heidän ansiostaan.
Hehän eivät etsi kapitalismille vaihtoehtoa, se on muiden tehtävä, he sanovat.
Sitten he kehtaavatkin puhua, että muka he olisivat se kokoava voima, jonka ympärille koko työväenluokan tulevaisuus tulisi rakentaa.
Ja katin kontit.

Joo, tuttu nimihän tuo STP tosiaan on; eikös sitä ennen vanhaan laitettu moottoriöljyn sekaan vai mihin se nyt oli?

Käyttäjän korpikommunisti kuva

26.
Kyselet "meidän" tekemistä lakialoitteista. Minä kun en ole istunut Vasemmistoliiton tai SDP:n kansanedustajana, niinkuin ei kukaan muukaan STP:n, KTP:n ja SKP:n jäsenkään 90-luvulla, lakialoitteita ei olla hyvinvointivaltion puolustamiseksi tehty ainuttakaan. Sen sijaan kansalaisaloitteita nämä puolueet ovat tehneet varmasti satoja ja niistä sinä varmasti olet tietoinen, mikäli lehtiä luet.

30.
Sinä jauhat samaa tarinaa ja viljelet yhden miehen salaliittoteorioita, mutta et vieläkään kerro, kuinka työ kapitalismia vastaan organisoidaan. Puhuit projektikohtaisesta yhteistyöstä. Kuinka se tosiaan toteutetaan, jos ideologiat ovat erit kommunisteilla? Kuten siis itse aiemmin sanoit asian olevan. Epäilin jo aiemmin sinun kuvittelevan tapahtuvan muutoksen "itsestään" ilman, että siihen tarvittaisiin poliittista joukkotyötä. Nyt sain arveluilleni varmistuksen.

31.
Kuten jo sanoin, tämän päivän tärkein tehtävä kommunisteilla ja kaikilla edistyksillisillä on puolustaa hyvinvointiyhteiskuntaa. Tämän puolustaminen ja kehittäminen on tärkein lähiajan tehtävä. Minä en ole ollut rakentamassa hyvinvointiyhteiskuntaa, joka on parempi kuin raaka kapitalismi. Olen saanut kasvuikäni nauttia niistä eduista, jotka työväenluokka taistelullaan elintasonsa parantamiseksi hankki. Tämän kaiken saavutetun murentamisen olen kuitenkin nähnyt: alkaa olemaan viimeiset hetket pelastaa se, mitä pelastettavissa on.

Ja, tosiaan, Asseri on hyvä ystäväni. Häneltä olen monta neuvoa ja elämänviisautta saanut. Hänen ja satojentuhansien muiden uudisraivaajien työtä tässä ollaan puolustamassa.

Yrityksesi rinnastaa minut demari-vasemmistolaisten kanssa yhteistyötä tekeviksi "alasajajiksi" on lähinnä säälittävää ja epätoivoista.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

29.
Kiitos viestistäsi. En allekirjoita jokaista argumenttiasi, mutta viestisi taitaakin olla niitä ainoita järkeviä ja rakentavia tässä kommenttiketjussa :D

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

Taidat olla Antti pukki kaalimaan vartijana, mutta siihen toimeenhan porvarit ovat sinut istuttaneet.
Yritä nyt hankkia kesän aikana jotakin muutakin, kuin sanoa, että hän on minun hyvä ystäväni.
Sellaiset höpöt eivät vie asioita edes sinne oikealle, mihin sinä toivoisit niiden menevän.
Eikö teidän puolueella ole todellakaan asettaa muita remmiin kuin lapsia ja näitä antifasisteja, joista asioita seuraavat sanovat, että taitavat hekin sotkeutua jo omaan ketteryyteensä.

Käyttäjän korpikommunisti kuva

35.
"Eikö teidän puolueella ole todellakaan asettaa muita remmiin kuin lapsia ja näitä antifasisteja, joista asioita seuraavat sanovat, että taitavat hekin sotkeutua jo omaan ketteryyteensä. "

Mikä saa sinut arvelemaan näin?

”Räsäsen seinälehden” www.markusreed.julkaisee.fi ”stalinisti” ja siten työväenluokan järkähtämätön asianajaja, Suomen punaisin Päätoimittaja Markus ”Red” Räsänen kommentoi.

36. Antti

Kyllä työn tulokset puhuvat jotakin tekijästään.

Vaikuttaa, että puolueellanne tai joillakin sen henkilöillä saattaa olla joitakin kytkentöjä ProKareliaan, kun puolueen tiedottaja jakeli sähköpostijakelussaan kyseiden järjestön mainosreklaamin.
Olikohan sen pääsy yleisempään jakeluun erehdys?

Sitten vaaliehdokkaana komeilee antifasisteja.

Sinun työsi, jonka puolue täysin rinnoin hyväksyy, Suomi-Pohjois Korea seuran puheenjohtajana, pesemässä puhtoiseksi tämän äärioikeistolaisen korean julkikuvaa, tuntuu oudolta ja epäilyttävältä.
Sitähän pitävät pystyssä finanssipiirit.
Onko sinut mahdollisesti heidän toimestaan tuotu tähän pyykkärin työhön.

Sinä älähdät heti kuin juutalainen, kun alkaa puhua New Yorkin kasaaripankkiirien ryppäästä ja alat puhua järjettömyyksiä jostakin salaliittoteorioista, miksi?
Ei bisneksissä verkottuminen ole salaliitto, vaikka liikesalaisuudet eivät olekaan julkista tietoa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Rothschild

Tässä on vain yksi erittäin vaikutusvaltainen pankkiirisuku ja kun he ovat useat liitossa, niin ei ole mikään niksi johtaa koko maailmantaloutta.

Näiden pankkiirien asiamiehet kaappasivat ennen ensimmäistä maailmansotaa Yhdysvaltain keskuspankin yksityispankikseen, Jakob Schiff ja Warburgit.

http://nwohavaintoja.blogspot.com/2009/02/federal-reserve-system-imf.html

Englannin keskuspankki oli jo ennen sitä heidän hallussaan. Nämä ovat olleet todella kovia bisneksiä.
Kysy vaikka pankinjohtaja Liikaselta. Kai hänkin on sinun hyvä ystäväsi.

Kiistätkö sinä edellisetkin asiat?
Vaikuttaa, aivan kuin sinä Antti itse olisit mukana joissakin "salaliitoissa".

Terve Antti,

Hienoa, että jaksat vääntää tällä palstalla. Laitavasemmiston (= kirjoituksessasi vasemmisto ilman lainausmerkkejä) yhteistyön puolesta itsekin liputan.

Markus: Laajaan tuotantoon perehtyminen ottaa aikansa, joten en siitä sen enempää tässä kommentoi. Sivujasi kävin jo selaamassa, että tavoite saavutettu siltä osin. ;)

Miks sä oot laittanu Räsäsen bänniin??

Käyttäjän korpikommunisti kuva

37.
Moi! Kiitti viestistä. Eiköhän tämä tästä ala edetä, mikäli porukalta tahtoa tosissaan löytyy ;D

Käyttäjän korpikommunisti kuva

38.
Bänniin?
Sikäli mikäli kun minä tiedän, niin ei täällä ole ketään bannattu...:O

Kirjoita uusi kommentti

Kirjaudu tai rekisteröidy kirjoittaaksesi kommentteja